Leatherman on ikoni. Tuo kaikkien roudareiden, rokkareiden, tekijämiesten ja unelmavävyjen tärkein roikotin, joka killuu leveään vyöhön kiinnitettynä minne ikinä mies kulkeekin. Se ei ole tavallinen puukko tai linkkuveitsi, jolla vuollaan saunanportailla makkaratikkuja tai nihrataan pajupilliä, ehei: Leatherman on amerikkalaisen miehen sukunimi ja se viestii vapautta, rokkia ja amerikkaa, mitkä kaikki tarkoittavat yhtä ja samaa asiaa. Leathermanin kantaja on riippumaton kulkija, joka polkee paikallaan mutta antaa vaikutelman liikkeestä. Monitoimiroikottimen omistaja saattaa menettää perheensä, työpaikkansa ja arvostelukykynsä, mutta vempainta hän ei menetä. Se ei jää kyydistä, ei saa jäädä, koska jossain häntä aina odottaa leikkaamaton köysi, avaamaton purkki, veistämätön puukalikka tai jokin muu extreme-tilanne, josta ei millään muulla apuvälineellä selviä.
Leathermania ei saa sanoa veitseksi eikä varsinkaan linkkuveitseksi. Se on alentavaa. Leathermania pitää sanoa Leathermaniksi. Eihän sitä edes kuljeteta tupessa eikä vapaasti taitettuna kuin veistä tai linkkaria, Leatherman uinuu sille varatussa nahkaisessa kotelossa, johon on poltettu rakkaan lapsen nimi.
Adidas, Mercedes-Benz, Nike, Levi s, Armani, Sony. Luettelo on loputon, mutta jossain jonon keskivaiheilla roikkuu myös Leatherman, monitoimiveitsestä merkkituotteeksi kohonnut ikoni. Eikä sellaista testata tonnikalapurkkeja avaamalla ja pajupillejä veistelemällä. Ikoni testataan näkyvyydellä. Eli sama kaava kuin Mersussa: mitä naapuri näkee, mitä johtopäätöksiä hän tekee minun ratkaisustani?
Lainasin naapurin Reiskalta ikonin kolmeksi tunniksi ja päätin ulkoiluttaa sitä taajamassa. Puin ylleni mustat levikset ja ruutupaidan. Kiinnitin Leatherman-kotelon paksuun vyöhön ja lähdin kävelemään pihalle. Yritin olla rento kuin roudari ja riippumaton kuin rokkari. Seurasin ympäristön reaktioita. Heti luulivat tekijämieheksi. Pihan lapset pyysivät saada koskettaa ikonia, mutta en antanut. Naapurin mies jutteli niitä näitä, mutta ei voinut olla tuijottamatta mystistä, tummanruskeaa koteloa, jonka kantajaa hän vielä eilen luuli tavanomaiseksi asuntosäästäjäksi.
Keinuin lähikauppaan. Löntystelin hyllyjen välissä, keinahtelin tuotteelta toiselle ja huomasin suhtautuvani elintarvikkeisiin välinpitämättömästi, aivan kuin en olisikaan se tuttu perheenisä, joka huolehtii lastensa ruokinnasta. Tuttu kassa ihmetteli rentoa olemustani ja nyökkäsi vaisusti terve. Liikautin päätä viileästi ja huomasin pysähtyneeni kaljakorien eteen. Enhän edes juo olutta, ajattelin, mutta kuin johdatuksesta nappasin sormieni haarukkaan neljä kaljaa ja maksoin ne takataskussa rypistyneellä satasella, vaikka yleensä kuljetan rahani lompakossa. Lampsin ulos kaupasta ja huomasin ottaneeni kotelosta ikonin ja aukaisevani sillä kylmän kaljan keskellä kirkasta päivää. Istuin kaupan rappusille ja join kaljaa kuin kaikista vaateista vapaa mies. Katsoin kelloa. Olin ollut Leatherman-mies jo viisikymmentäkahdeksan minuuttia. Oli hiki. Ja päähän koski. Tunsin itseni väsyneeksi. Join kaljan loppuun ja palautin ikonin naapurin Reiskalle.
Minä olen sittenkin sitoumusten ja aikataulujen mies. Eli Mora-mies.