Lauri Mikkola ja Suvi Teräsniska ovat uudet Elämäni Biisi -tähtisolistit.
Ylen Elämäni Biisi -ohjelman tähtiartistikokoonpanoon liittyi kuudennella, syyskuussa alkaneella tuotantokaudella kaksi uutta nimeä: Suvi Teräsniska ja Lauri Mikkola. Aikoinaan The Voice of Finland -ohjelmasta tutuksi tullut Mikkola kertoi MTV Uutisille Elämäni Biisin lehdistötilaisuudessa olevansa hyvin kiitollinen siitä, että sai hypätä mukaan ohjelman tähtiartistikokoonpanoon.
– On tosi ihana fiilis siitä. Salainen haaveeni on ollut, että voi kun jonain päivänä joku soittaisi ohjelman tuotannosta ja kysyisi, ja nyt sitten kysyttiin, niin sanoin saman tien olevani mukana, hän iloitsi.
Mikkola kertoi saaneensa muilta ohjelman tähtiartisteilta oitis tukea, kannustusta sekä lämpimän vastaanoton. Kollegat lupasivat pitää uuden äärellä olevasta artistista huolta.
– Tunnen, että minulla on paikkani tässä, hän kertoi.
– Jore Marjaranta tuli heti juttusilleni ja sanoi, että "Kävi mitä kävi, niin me olemme tässä sinun tukenasi. Kaikki tulee menemään hyvin". Minulle tulee sisäinen rauha siitä, kun Jore laittaa käden olalleni ja sanoo, että kaikki menee hyvin, hän jatkoi.
Elämäni Biisissä artistit pääsevät tulkitsemaan lukuisia erilaisia tyylilajeja. Mikkola arveli, että hänelle suurin haaste saattaisi olla ranskankielisen oopperan esittäminen.
– En tiedä uskaltaisinko lähteä kokeilemaan, hän nauroi.
Kun etsitään Mikkolan omaa elämän biisiä, täytyy mennä vuosia taaksepäin aina hänen lapsuuteensa saakka. Mikkolan perheellä oli hänen lapsuudessaan vinyylisoitin, ja hän muistaa kuunnelleensa noin neljän-viidenvanhana soittimesta kuulokkeilla Popsi Popsi Porkkanaa -kappaletta.
– Sen kappaleen jälkeen alkoi soimaan AC/DC:nThunderstruck. Muistan vieläkin, miten vahvasti minuun vaikutti, kun Thunderstruckin kitarariffi lähti soimaan. Mietin, että mikä juttu tämä on. Muistan sanoneeni isälleni, että pistä uudestaan tämä soimaan. Siitä lähti vahva ensikosketus musiikkiin, hän kertoi.
Uusimmat
-
18:03
Maajussille morsian -Milla näpäyttää puolisoehdokkaitaan: "Eivät osaa kyllä puhua yhden mitään"
-
17:48
MT: Kuudella siipikarjatilalla salmonellaa Länsi-Suomessa, tapauksilla yhteinen nimittäjä
-
17:48
Johan Neeskens on kuollut – kohtalokas sairastuminen työmatkalla
-
17:32
Parhaan makaronilaatikon salaisuus: "Yksinkertaisesti parasta kotiruokaa"
-
17:31
Olympialajin kulissiriita paisuu – ongelmataho yllyttää oikeustoimiin
-
17:26
Helsingissä kadonnut mies löytyi
-
17:20
Suuri suru valtasi Mäntsälän: "Olemme sanattomia"
-
17:06
Lastensuojelussa on rakenteellista korruptiota, kertoo asiantuntija MTV:lle – näin se näkyy
-
17:06
Herttuatar Meghan teki yllätysesiintymisen – saapui punaiselle matolle hehkeässä tyylissä
-
16:49
Kouvolalaisessa ravintolassa tapon yritys – yksi otettu kiinni
-
16:48
Helsingin keskustassa osoitetaan mieltä Israelin puolesta
-
16:36
Biden: Yhdysvallat yhä "täysin sitoutunut Israelin turvallisuuden säilyttämiseen" – MTV seuraa
-
16:26
MTV Uutiset Tel Avivissa: "Israel iskee nyt Lähi-idän suonta" – nämä ovat sen tavoitteet
-
16:17
Miksi raiskaaja raiskaa? Tekijällä on usein ajatusvääristymä
-
16:16
SM-liigatähti paukuttaa jäätävää jälkeä – 2000-luvulla ei vastaavaa
-
16:14
Juhlat Närpiön seurantalolla loppuivat poliisin väliintuloon
-
16:10
Kommentti: Suomalaisen voimanaisen superviikonloppu mylläsi historian uusiksi – "Poikkeuksellisen kova urheilija"
-
16:10
Al Pacino lähes kuoli koronaan – ei pulssia minuutteihin
-
16:09
Ukraina väittää vahingoittaneensa venäläisalusta Itämerellä – media: Sabotaasi onnistui
-
16:03
Ilmatieteen laitos aloittaa yt-neuvottelut
-
Lataa lisää