Lauri Markkasen vahva vire jatkuu – Chicago Bulls voittoputkessa

Koripallon NBA:ssa Lauri Markkasen hyvä vire jatkuu. Markkanen teki Chicago Bullsille 23 pistettä, kun joukkue otti 123–110-vierasvoiton Charlotte Hornetsista. Markkasen kahdeksasta kolmen pisteen yrityksestä onnistui kolme. Levypalloja hän otti kaksi.

Bullsin riveissä Markkasta enemmän pisteitä teki vain Zach LaVine, jonka saldo oli 25 pistettä. Markkanen oli kentällä noin 30 minuuttia, LaVine seitsemisen minuuttia kauemmin.

Markkanen on kuulunut joukkueensa parhaimmistoon palattuaan korona-altistuksen aiheuttamalta tauolta viikko sitten. Altistus piti hänet poissa seitsemästä ottelusta.

Chicago otti nyt kolmannen perättäisen voittonsa. Joukkue on tällä kaudella voittanut seitsemän peliä ja hävinnyt kahdeksan.

1500 katsojaa Miamin kotipeleihin

Koronatartunnat ja -altistukset ovat vaikuttaneet NBA:n alkukauteen. Useita pelejä on jouduttu siirtämään, koska joukkueissa ei ole ollut tarpeeksi pelikuntoisia pelaajia.

Joukkueista Miami Heat ilmoitti perjantaina paikallista aikaa, että se aikoo tuoda peleihin niin kutsuttuja koronakoiria haistelemaan yleisöä mahdollisten tartuntojen varalta, kertoo muun muassa uutiskanava CBS.

Joukkue on ilmoittanut, että ensi viikon torstaista alkaen se aikoo päästää rajoitetun määrän eli 1  500 katsojaa kotipeleihinsä. Katsomon koronaturvallisuustoimiin kuuluu koronakoirien lisäksi myös esimerkiksi pakollinen kasvomaskin käyttö ja turvaväleistä huolehtiminen.

Miami hävisi perjantain ottelunsa Toronto Raptorsille luvuin 81–101.

Koronakoiria on kokeiltu myös esimerkiksi Suomessa Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Yhdysvaltalainen uutiskanava CNN kertoi joulukuussa tutkimuksesta, jonka mukaan koiria voidaan kouluttaa haistamaan koronavirusta ihmisen hiestä. 

Vaikka tutkimuksessa seuratut koirat onnistuivat virusta kantavien ihmisten tunnistamisessa hyvin, niitä tulisi kuitenkin käyttää vain täydentävästi, tutkimuksessa todettiin.

Lue myös:

    Uusimmat