Taitoluistelijat Laura Lepistö ja Kiira Korpi seurasivat Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen USA-välierää todella epäuskoisina.
Lepistö ei ollut uskoa silmiään, kun USA karkasi Leijonilta avauserässä 6-0-johtoon.
- Kyllä me siinä ensimmäisessä erässä henkeä haukoimme, Lepistö tunnusti MTV3:lle perjantaina.
Kovatasoisessa naisten taitoluistelussa kuudenneksi sijoittunut Lepistö palkittiin perjantaina olympiakomitean sisupuukolla. Lepistö lähetti kannustukset myös pronssipeliin valmistautuville Leijonille.
- Onneksi on vielä se pronssipeli. Varmasti menemme sinnekin kannustamaan paikan päälle. Ja Leijonat vetää sisulla sen pronssin kotiin, Lepistö tsemppasi.
Myös Lepistön kilpasisko Kiira Korpi oli samoilla linjoilla.
- Eihän se tietenkään mitään kivaa katseltavaa ollut, mutta välillä urheilussa tulee tuommoisia synkkiä hetkiä. Huipputasolla se on pienestä kiinni. Varmasti Leijonat on pronssiottelussa taas vahvana liikkeellä, Korpi totesi.