Latviassa päättyi maanantaina neljän viikon sulkutila, joka vaihtui tiukkoihin rajoituksiin rokottamattomille. Vaikutukset näkyvät myös kaupunginvaltuustoissa ja parlamentissa, joihin rokottamattomia poliitikkoja ei päästetä.
Rēzeknen kaupungissa opetus- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja, demokraattipuolueen Lidija Ostapceva siirrettiin tehtävistään syrjään koronarokotteen puuttumisen vuoksi, kertoo latvialainen Diena -media.
Pienehkön kaupungin kolmestatoista valtuutetusta neljä on siirretty tehtävistään, koska he eivät ole ottaneet koronarokotetta.
Kyse on maanantaina voimaan astuneesta säädöksestä, jonka perusteella rokottamattomia parlamentin ja kaupunginvaltuustojen jäseniä voidaan estää osallistumaan kokouksiin ja muuhun läsnäoloa vaativaan työhön. Paikallispoliitikkojen lisäksi myös ainakin kaksi parlamentaarikkoa on pidätetty virastaan.
He eivät saa osallistua lainsäätämiseen, eivätkä saa palkkaa.
Latvian parlamentin sadasta jäsenestä 62 äänesti asian puolesta marraskuun alussa. Lakia perusteltiin maan matalalla rokotekattavuudella ja rokottamattomien lainsäätäjien antamalla huonolla esimerkillä.

