Lapset tulivat asuntoon juuri, kun isä puukotti äitiä – mies määrättiin mielentilatutkimukseen

Etelä-Savon käräjäoikeus on määrännyt mielentilatutkimukseen miehen, jota syytetään entisen kumppaninsa tapon yrityksestä. 

Rikos tapahtui maaliskuussa Etelä-Savon Enonkoskella. Syytteen mukaan viisikymppinen mies oli lyönyt entistä vaimoaan ainakin kolmesti veitsellä ja kerran nyrkillä kasvoihin. Teko keskeytyi, kun pariskunnan lapset olivat saapuneet asuntoon. 

70-luvulla syntynyt nainen sai hengenvaaralliset vammat. Yksi puukoniskuista mursi hänen kylkiluunsa ja kaksi iskua osui rintakehään. Hän soitti itse hätäkeskukseen ja pääsi välittömästi sairaalahoitoon. 

Miehen hallusta löytyi myös revolveri, patruunoita, etälamautin ja kaasusumutin, joten häntä syytetään myös ampuma-aserikoksesta.

Mies kiisti tapon yrityksen, mutta myönsi syyllistyneensä törkeään pahoinpitelyyn. Lisäksi hän myönsi syytteen ampuma-aserikoksesta. 

Vetosi sumuiseen olotilaan

Veriteon taustalla oli miehen mukaan ex-puolison uudesta suhteesta kummunnut mustasukkaisuus. Hän kiisti, että teko olisi ollut ennalta harkittu tai suunniteltu.

Mies puolustautui sillä, että hänen käyttämänsä puukko oli tylsäteräinen koriste-esine eikä kyse ollut surmaamistarkoituksesta. Hän väitti kärsineensä sumuisesta olotilasta ja unettomuudesta raskaan elämäntilanteen keskellä.

Mies pyysi päästä mielentilatutkimukseen. Oikeus katsoi pyynnön perustelluksi. Mies passitettiin mielentilatutkimukseen. Hänet pidetään edelleen vangittuna.

Ex-vaimo vaatii mieheltä noin 14 000 euron korvauksia muun muassa kivusta, särystä ja sairaanhoitokuluista. 

Etelä-Savon käräjäoikeus ratkaisee mielentilatutkimuksen valmistumisen jälkeen, mihin rikokseen miehen katsotaan syyllistyneen.

Lue myös:

    Uusimmat