Lasse Pöystin huikea ura kuvina

Näyttelijä Lasse Pöysti nähdään lauantaina viimeistä kertaa teatterin lavalla.

85-vuotias Lasse Pöysti on tehnyt pitkän uran näyttelijänä, ohjaajana, käsikirjoittajana ja teatterinjohtajana. Pöysti nousi koko kansan tietoisuuteen Suomisen perhe -elokuvasarjan Olli Suomisena. Ensimmäinen Suomisen perhe ilmestyi vuonna 1941 ja Pöystin ura ammattiteatterissa alkoi seuraavana vuonna.

Teatterinjohtajana Pöysti toimi helsinkiläisessä Lilla Teaternissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja Tukholmassa Kungliga Dramatiska Teaternissa. Vuonna 1985 Pöysti palasi Suomeen ja keskittyi teattereiden johtamisen sijasta näyttelijäntyöhön.

2000-luvulla Pöystin muistettavin roolisuoritus on Helsingin Kaupunginteatterin vuonna 2002 alkanut Kvartetti-näytelmä, joka jatkui vuoteen 2011 saakka.

Teatteriuransa lisäksi Pöysti ohjasi kahdeksan elokuvaa ja lukuisia tv-ohjelmia. Toukokuussa 1955 Pöysti ohjasi ja juonsi Suomen ensimmäisen televisiolähetyksen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat