Lapsiin kohdistuvien rikosten käsittely nopeutuu lokakuussa – esitutkinta toimitettava kiireellisesti esimerkiksi seksuaalirikosta epäiltäessä

Useat lapsiin kohdistuvat rikokset muuttuvat lokakuusta lähtien kiireellisesti käsiteltäviksi, kertoo oikeusministeriö tiedotteessa.

Jatkossa tuomioistuimessa pääkäsittely on aloitettava 30 päivän kuluessa asian vireilletulosta.

Esitutkinta on toimitettava kiireellisesti, jos rikoksen uhri on alle 18-vuotias ja epäilty rikos on seksuaalirikos tai kohdistunut uhrin henkeen, terveyteen, vapauteen, yksityisyyteen, rauhaan tai kunniaan. Myös päätös syytteen nostamisesta pitää tehdä kiireellisesti.

Presidentin on määrä vahvistaa lakimuutokset huomenna perjantaina.

Eduskunnan hyväksyessä lakimuutoksen se edellytti, että hallitus seuraa lakimuutokseen osoitettujen resurssien riittävyyttä. Jos resurssit ovat riittämättömiä erityisesti niin, että muiden rikosasioiden käsittely viivästyy, hallituksen on lisättävä resursseja.

Lue myös:

    Uusimmat