Lapin Kansa: Paavo Väyrynen on nimetty keskustan eduskuntavaaliehdokkaaksi

Keskustakonkari Paavo Väyrynen kertoo, miksi haluaa sittenkin eduskuntaan kevään vaaleissa 4:14
Keskustakonkari Paavo Väyrynen kertoo, miksi haluaa sittenkin eduskuntaan kevään vaaleissa.

Konkaripoliitikko Paavo Väyrynen on nimetty keskustan Peräpohjolan piirin eduskuntavaaliehdokkaaksi, kertoo Lapin Kansa.

Asiasta päätti maanantaina kokoontunut keskustan Peräpohjolan piirin piirihallitus. Piirihallituksen 1. varapuheenjohtajan Seppo Alatörmäsen mukaan valinta oli yksimielinen, eikä Väyrysen nimeämiselle ollut estettä.

Keskustalla on Lapissa mahdollisuus asettaa 14 eduskuntavaaliehdokasta, joista kahdeksan on Lapin piirin ja kuusi Peräpohjolan piirin ehdokasta.

Väyrynen ehti lokakuussa jo ilmoittaa, että peruu suostumuksensa olla eduskuntavaaliehdokkaana. Hänen aikeensa pyrkiä takaisin eduskuntaan kevään vaaleissa herätti keskustapuolueessa kiistelyä, koska Väyrynen oli esittänyt Ukrainassa käytävästä sodasta Venäjän linjaa myötäileviä kommentteja.

Joulukuun alussa Väyrynen ilmoitti sittenkin olevansa valmis pyrkimään uudelleen eduskuntaan ensi kevään vaaleissa.

Entinen kunniapuheenjohtaja on aiheuttanut puolueelleen päänsärkyä viime vuosina: 2010-luvun jälkipuoliskolla Väyrynen sanoi pettyneensä keskustaan, perusti kaksi kilpailevaa puoluetta ja pyrki presidentiksi valitsijayhdistyksen ehdokkaana. Hän palasi keskustan jäseneksi vuonna 2020.

Puolueen nykyinen kansanedustaja Mikko Kärnä ilmoitti aiemmin, ettei halua asettua puolueen ehdokkaaksi samasta vaalipiiristä Väyrysen kanssa tämän ulkopoliittisten kannanottojen vuoksi. Kärnä on kertonut asettuvansa ehdolle Helsingin vaalipiiristä.

Lue myös:

    Uusimmat