Lännen Media: Puolustusministeriö hyväksyi alkuvuonna kaikki ulkomaalaisten kiisteistökaupat Suomessa – eniten kiinteistöjä ovat ostaneet venäläiset

Ulkomaalaiset saivat tehdä tonttikauppoja Suomessa alkuvuonna.

Lännen Median mukaan puolustusministeriö on hyväksynyt kaikki ulkomaalaisten tekemät kiinteistökaupat Suomessa.

Eniten kiinteistöjä ovat ostaneet venäläiset.
Puolustusministeriö ei ole hylännyt yhtään EU- ja Eta-alueen ulkopuolisen ostajan kiinteistökauppaa sen jälkeen, kun uusi laki tuli voimaan vuoden alusta. Kolmen kuukauden aikana puolustusministeriö on myöntänyt luvan kaikkiin 60 hakemukseen, jotka se on käsitellyt.

15 käsittelemättä

Yhteensä hakemuksia on tullut 75 kappaletta. Niistä 15 on vielä käsittelemättä, koska lupamaksulasku on vasta lähetetty tai lupaa ei ole vielä maksettu.
Puolustusministeriö arvioi, voiko kiinteistökauppa uhata kansallista turvallisuutta ennen luvan myöntämistä.

Tässä tapauksessa kiinteistö voisi esimerkiksi sijaita strategisen kohteen lähellä tai sitä voitaisiin käyttää tiedusteluun.

Lue myös:

    Uusimmat