Lahtio palasi kilpailutauolta Kalevan kisoissa

Mikko Lahtio, kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
Mikko Lahtio, kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
Julkaistu 01.08.2009 18:05(Päivitetty 01.08.2009 21:06)

Akillesjännevaivoista kärsinyt kestävyysjuoksija Mikko Lahtio palasi kahden kuukauden kilpailutauolta radoille Kalevan kisojen 800 metrin alkuerissä.

Helsingin Kisa-Veikkojen juoksija viiletti viime vuonna matkan aikaan 1.46,59 ja oli mukana olympiajoukkueessa. Kuluneen kesän aikana hän on kilpaillut vain kerran 400 metrillä kesäkuun alussa.

- Tämä oli tavallaan kilpailukauden avaus. Takana on pari viikkoa kevyttä juoksua pururadalla. Silti juoksu tuntui nyt yllättävän hyvältä, Lahtio totesi voitettuaan alkueränsä ajalla 1.52,10.

Lahtion mukaan akillesvaivat ovat kiusanneet häntä jo viimeiset pari vuotta. Keväällä ne äityivät niin koviksi, että piikkarit oli pakko panna toviksi pussiin.

- Koskaan aikaisemmin en ole joutunut pitämään näin pitkää taukoa, mutta lepo on ainoa hoito.

Lahtio ei osaa sanoa syyskesän suunnitelmistaan muuta kuin, että akillesvaivojen syyt pyritään selvittämään juuria myöten ja samalla koitetaan löytyy tapa välttää vaivat tulevaisuudessa.

- Nyt on tietysti helppo olla jälkiviisas ja todeta, että akillekset olisi pitänyt tutkia kunnolla jo aikoja sitten.

Kalevan kisojen lauantain finaalien tulokset

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu