Lahtelaisnaisen epäillään tehtailleen 16 petosta muutamassa kuukaudessa: poliisin mukaan nainen huijasi uhreiltaan maksun tavarasta, jota ei edes aikonut luovuttaa

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut lahtelaisen 25-vuotiaan naisen epäiltynä 16:sta petosrikoksesta, kertoo poliisi.

Epäillyt petosrikokset on tehty sähköisillä tiedonsiirtovälineillä. Tyypillinen tekotapa on poliisin mukaan ollut se, että nainen on erehdyttänyt uhrin maksamaan naisen pankkitilille kauppahinnan tavarasta, jota naisella ei ollut tarkoitustakaan luovuttaa ostajalle.

Muutamassa tapauksessa nainen on väärennettyä maksutositetta käyttäen erehdyttänyt uhrin toimittamaan itselleen kaupan kohteen ja jättänyt kauppahinnan maksamatta, poliisi kertoo.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet huhtikuun ja heinäkuun välisenä aikana. Vangitulla naisella on viimeisen vuoden ajalta noin 30 vastaavanlaista rikosasiaa odottamassa käräjäoikeuden käsittelyä.

Poliisin mukaan naisen vangitsemisen perusteena oli, että vapaana ollessaan hän olisi voinut mahdollisesti jatkaa rikollista toimintaansa.

Lue myös:

    Uusimmat