Prinssi Harryn kerrotaan keksineen keinon, jolla yrittää seuraavaksi edesauttaa sopua kuningas Charlesin ja prinssi Williamin kanssa.
Lähteet kertovat prinssi Harryn, 40, olevan sovinnon tiellä ja kaavailevan rauhanelettä isälleen kuningas Charlesille, 76, sekä isoveljelleen prinssi Williamille, 43.
Daily Mail kertoo lähteisiinsä nojaten, että Harry olisi aikeissa kutsua isänsä ja veljensä perustamaansa Invictus Games -tapahtumaan vuonna 2027. Kerrotaan, että Harry aikoisi lähettää kutsut sähköpostitse myöhemmin kesäkuussa.
Syy sille, miksi kutsu kahden vuoden päästä olevaan tapahtumaan lähetetään jo nyt on siinä, että kuningas Charlesin tiedetään suunnittelevan aikataulunsa jopa kolme vuotta etukäteen. Näin ollen kuninkaallisille haluttaisiin lähteiden mukaan antaa todellinen mahdollisuus osallistua tapahtumaan.
Kuninkaallisasiantuntija Ingrid Seward muistuttaa kuitenkin Charlesin olevan varuillaan Harryn suhteen siksi, ettei isän ja kuopuksen välillä ole keskinäistä luottamusta.
Harry on avautunut kuninkaallisen elämänsä hankaluuksista sekä väleistään sukulaisiinsa useaan otteeseen julkisesti, mikä on aiheuttanut vaikean välirikon perheenjäsenten välille. Viimeksi toukokuussa Harry antoi kohua herättäneen haastattelun BBC:lle, jossa kertoi muun muassa, ettei "hänen isänsä puhu hänelle". Samassa yhteydessä Harry vakuutteli haluavansa tehdä sovinnon.
– Kuningas on varovainen poikansa suhteen vain siksi, että hän ei enää luota siihen, ettei Harry toista heidän yksityisiä keskustelujaan, kuten hän on tehnyt aiemmin. Tämä koskee kaikkia ydinperheen jäseniä, Seward arvioi.

