Lähes joka kymmenes eduskuntavaaliehdokas on työtön – pienimmät tulot eläinoikeuspuolueen ehdokkailla

Kaikkien ehdokkaiden käytettävissä olevien tulojen mediaani on 29  111 euroa vuodessa. Mediaanilla mitattuna suurimmat tulot ovat kokoomuksen asettamilla ehdokkailla, yli 47 000 euroa. Eduskuntapuolueista pienimmät tulot puolestaan on Sinisen tulevaisuuden ehdokkailla, noin 26 000 euroa.

Kaikista puolueista pienimmät tulot on eläinoikeuspuolueen ehdokkailla, joiden mediaanitulot ovat 15 222 euroa vuodessa.

Tilastokeskuksen mukaan kaikista eduskuntavaaliehdokkaista työllisiä on 73 prosenttia, työttömiä 9 ja työvoiman ulkopuolella 18 prosenttia. Työvoiman ulkopuolisiin kuuluvat muun muassa opiskelijat, eläkeläiset sekä varus- ja siviilipalvelusmiehet.

Ehdokkaista 990 eli noin 40 prosenttia on kunnanvaltuutettuja. Ehdokkaista 165 on nykyisessä eduskunnassa istuvia kansanedustajia.

Tämän kevään vaaleissa ehdokkaita on 322 enemmän kuin vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

Eduskuntavaaleihin osallistuu 19 rekisteröityä puoluetta. Vaaleihin osallistuvia puolueita on neljä enemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa.

 

Lue myös:

    Uusimmat