Lähes 70 prosenttia kansalaisista antaa risuja hallitukselle – oppositiolla ei mene paremmin

Hallituksen suoritus ei kerää kansalaisilta kiitoksia. TNS Gallupin kyselyn mukaan vain joka viides katsoo, että hallitus on onnistunut tehtävässään hyvin tai melko hyvin.  

Vastaajista 69 prosenttia katsoo, että hallitus on suoriutunut tehtävistään huonosti tai melko huonosti. Juha Sipilän (kesk.) hallitus saa nyt kansalta yhtä heikon arvosanan kuin Alexander Stubbin (kok.) hallitus sai syksyllä 2014. 

Arvosanat ovat olleet heikompia vain 1990-luvun alun lamavuosina. Kuluneen puolen vuoden aikana arvio hallituksen suoriutumisesta on heikentynyt selvästi. Vielä viime syksynä tyytyväisiä oli 16 prosenttiyksikköä enemmän. 

Hallituspuolueiden kannattajista erityisen tyytymättömiä ovat perussuomalaiset. Heistä vain 21 prosenttia on tyytyväisiä, 73 prosenttia tyytymättömiä. 

Oppositio ei menesty juuri paremmin. Vastaajista 66 prosenttia arvioi suorituksen huonoksi tai melko huonoksi. Opposition toimintaan tyytyväisiä on nyt kuitenkin neljä prosenttiyksikköä enemmän kuin lokakuussa.

Näistä pidetään eniten

Kyselyn mukaan suomalaiset suhtautuvat myönteisimmin vihreisiin, SDP:hen ja keskustaan. Vihreät saavat myönteisen arvion 41 prosentilta vastaajista, SDP ja keskusta ja 38 prosentilta. 

Perussuomalaisista pidetään vähiten. Vain 21 prosenttia vastanneista suhtautuu puolueeseen myönteisesti. Suosio on laskenut viisi prosenttiyksikköä viime syksystä. Kokoomus on ottanut seitsemän prosenttiyksikköä takapakkia.

Kuntavaalit eivät innosta

Ensi vuoden kuntavaalit eivät kyselyn perusteella pahemmin innosta äänestäjiä. Niukka enemmistö eli 51 prosenttia sanoi äänestävänsä kuntavaaleissa varmasti.

Äänestysvarmuus on laskenut verrattuna vastaavaan ajankohtaan edellisten kuntavaalien edellä. Vuonna 2012 tehdyssä tutkimuksessa 61 prosenttia sanoi äänestävänsä varmasti.  

TNS Gallup teki tutkimuksensa huhtikuun alkupuolella. Haastateltuja oli kaikkiaan 1300. Virhemarginaali on 2,7 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös:

    Uusimmat