Venäläinen ampumahiihtäjä Margarita Vasileva, 27, on rikkonut antidopingsääntöjä, kertoo uutistoimisto Tass lähteensä pohjalta.
Vasileva oli Tassin mukaan jättänyt väliin kolme dopingtestiä 12 kuukauden aikana. Kyse on dopingrikkeestä.
Viimeisimmäksi Vasilevalta jäi dopingtesti väliin 4.2. Hän on perustellut tuon testin väliinjäämistä niin, että hän ei pystynyt rekisteröimään liikkeitään tietojen ilmoittamiseen käytettävään ADAMS-järjestelmään. Vasileva oli Krasnojarskin sijaan ollut lentämässä Kanadaan maailmancupin kisoihin.
Vasilevaa uhkaa rikkomuksestaan yhden–kahden vuoden kilpailukielto.
Vasileva on tehnyt maailmancup-debyyttinsä tällä kaudella. Parhaimmillaan hän on sijoittunut henkilökohtaisessa kisassa, Soldier Hollow'n pikakilpailussa 14:nneksi. Viestissä hän on ollut juhlimassa Venäjän väreissä maailmancupin osakilpailuvoittoa Oberhofissa.
Uusimmat
-
18:02
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
MTV seuraa: Hävytön virhe Säteriltä – Leijonien johto suli nopeasti
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
15:49
Saksan merivoimien komentaja: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys unelmani täyttymys
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
Lataa lisää