Lähde: Syyriassa kolmeen kylään kahden päivän tulitauko

Syyriassa kapinalliset ja maan armeija yhdessä libanonilaisten Hizbollah-taistelijoiden kanssa ovat sopineet kolmea kylää koskevasta kahden päivän tulitauosta.

Asiasta kertoo neuvotteluja lähellä oleva lähde. Tulitauon on määrä alkaa tänään kuudelta aamulla Suomen aikaa.

Tulitauko koskee kapinallisten hallussa olevaa Zabadanin kaupunkia sekä kahta shiiamuslimien asuttamaa kylää Idlibin maakunnasta. 

Syyrian kapinallisia neuvotteluissa kerrotaan edustaneen al-Qaidaan liittyvän Nusran rintama -ryhmittymän liittolaisryhmä Ahrar al-Sham.

Syyrian sotaa seuraava Syrian Observatory for Human Rights -ihmisoikeusjärjestö vahvisti myöhemmin tiedon tulitauosta.

Sen mukaan Syyrian edustajat eivät olleet mukana neuvotteluissa. Syyrian viranomaiset eivät toistaiseksi ole kommentoineet tietoa. 

Ihmisoikeusjärjestön mukaan osapuolet neuvottelevat edelleen taistelijoiden evakuoimisesta Zabadanin kaupungista ja ruuan lähettämisestä tulitaukoa koskeviin kahteen kylään, joissa tuhannet ihmiset elävät keskellä kapinallisten piiritystä. 

Syyrian armeija on taistellut yhdessä Hizbollah-järjestön taistelijoiden kanssa kapinallisia vastaan Zabadanin kaupungissa viime viikkoina. Järjestön mukaan osa taistelijoista on kieltäytynyt lähtemästä kaupungista.  

Lue myös:

    Uusimmat