Lähde: Leonardo Dicaprio ja Camila Morrone ovat eronneet
Neljä vuotta toisiinsa yhdistetyt näyttelijä Leonardo Dicaprio ja malli Camila Morrone eivät pidä enää yhtä.
Näyttelijä Leonardo Dicaprio, 47, ja näyttelijä-malli Camila Morrone, 25, ovat lähteiden mukaan päättäneet parisuhteensa. He pitivät parisuhteensa muutenkin hyvin yksityisenä, mutta heidät yhdistettiin toisiinsa ensimmäisen kerran vuonna 2018.
Virallisesti he esiintyivät yhdessä ensimmäisen kerran vuoden 2020 Oscar-gaalassa.
Joulukuussa 2019 Los Angeles Timesin haastattelussa Morrone puhui ikäerostaan DiCaprioon ja sanoi tuolloin, että maailman historiassa ja Hollywoodissa on niin monia ihmissuhteita, joissa ihmisillä on suuret ikäerot ja että jokaisen pitäisi voida seurustella kenen kanssa haluaa.
Ex-pariskunta kuvattiin vielä yhdessä rannalla Malibussa 4. heinäkuuta Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä.
Tähtien edustajat kieltäytyivät kommentoimasta Peoplelle.
Seuraavaksi Morrone näyttelee tulevassa Prime Video -sarjassa Daisy Jones & The Six. DiCaprio näyttelee Martin Scorsesen ohjaamassa ensi vuoden Killers of the Flower Moon -elokuvassa, joka perustuu David Grannin kirjaan.
Lähde: People
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää