Lähde: F1 puuhaa tosissaan Ferrarin juhlakisaa radalle, jossa ei ole koskaan ajettu osakilpailua

Tuhannen F1-osakilpailun rajaa lähestyvä Ferrari saattaa saada merkkipaalun täyteen kotimaisemissaan, jos sarjan suunnitelmat toteutuvat RaceFans-sivuston saamien tietojen mukaisesti.

Jo aiemmin saksalaislehti Auto Motor und Sport uutisoi, että F1 on selvittänyt Saksan Hockenheimin sekä Italian Imolan ja Mugellon ratojen mahdollisuutta järjestää kisoja, jos syksyn kalenteriin ei saada Euroopan kahdeksan GP-viikonlopun perään heti kaukokisoja.

Jos kaikki kahdeksan kisaa toteutuvat siihen asti suunnitellusti, Ferrarille tulee kotiradallaan Monzassa täyteen 999 ajettua F1-kisaa. RaceFans-sivuston useista lähteistä saamien tietojen mukaan Scuderian 1000. osakilpailua puuhataan parhaillaan Mugellon radalle Toscanan maakuntaan.

Kuljettajalle äärimmäisen raskas Mugello ei ole koskaan historiansa aikana isännöinyt F1-kisaa. Siellä on kuitenkin ajettu useita testiajoja – viimeksi virallisissa testeissä keväällä 2012.

Aloite Ferrarin juhlakisan järjestämisestä Mugellossa on RaceFansin mukaan tehnyt F1-sarja, ja Ferrarilta on tullut suunnitelmalle vihreää valoa. Yhtiö on järjestänyt Mugellossa perinteiset moottoriurheilukauden päätösjuhlansa.

5,2 kilometriä pitkä rata on ollut ratamoottoripyörien MM-sarjan Italian osakilpailun koti yhtäjaksoisesti vuodesta 1994 lähtien. Rata kuuluu Kansainvälisen autoliiton FIA:n ykköskategoriaan, joten siellä on teoriassa mahdollista järjestää myös F1-kisoja.

RaceFansin tietojen mukaan sen sijaan San Marinon GP:n näyttämönä toiminut Imola ei ole enää kisaehdokkaiden joukossa alueensa kokoontumisrajoitusten takia.

Lue myös:

    Uusimmat