Lääkäri kertoo, miksi suomalaiset eivät laihdu – vaikka moni kyllä yrittää: ”Dieetillä laihdutetaan, ilman dieettiä laihdutaan”

Miksi kansa ei laihdu? Palkittu lihavuustohtori Pertti Mustajoki 7:06
Miksi erityisesti virvoitusjuomat lihottavat? Katso Mustajoen haastattelu videolta!

Suomalaiset ovat lihoneet 1980-luvulta asti. Moni laihduttaa vuosittain, mutta pikadieetin tulokset ovat harvoin pysyviä.

Samalla kun ihmisten luontainen liikkuvuus on vähentynyt, elinympäristömme on alkanut tulvia ruokaa. Ihmisten voi sanoa altistuvan ruoalle vuorokauden jokaisena tuntina. Osa tästä ruoasta on hyvin lihottavaa.

Elinympäristö on muuttunut nopeasti, mutta ihmiselimistö ei.

– Elimistö on kivikaudelta kotoisin, muotoili lihavuuslääkäri ja professori Pertti Mustajoki Huomenta Suomessa perjantaina.

Aiemmin ihmisen ei ole tarvinnut säädellä ruoansaantiaan, sillä tärkeintä oli saada riittävästi kaloreita. Tähän suuntaan ruokahalumme kehittyi. Nyky-ympäristössä kyltymätön halu syödä johtaa herkästi lihomiseen. Lihomisalttiuteen vaikuttavat myös geenit ja lapsuudessa opitut tavat.

Pikadieetin tulokset ovat harvoin pysyviä

Moni suomalainen kuitenkin yrittää laihduttaa. Mustajoki kertoo, että suurin osa suomalaisista yrittää pudottaa painoaan joka vuosi.

Kaloreita rajoittavalla dieetillä laihtuminen voi onnistua helpostikin, mutta usein kilot palaavat takaisin. Ongelmana on, että dieetistä ei tule elämäntapaa, jota voisi noudattaa pidempään. Tiukka dieetti ei valmista ihmistä kohtaamaan runsasta ruokamaailmaa

– Olen liputtanut sen puolesta jo pitkään, että lähdetään laihduttamaan ilman dieettiä. Dieetillä laihdutetaan, ilman dieettiä laihdutaan, Mustajoki sanoo.

Palkittu lihavuuslääkäri uskoo, että päättäjät voivat kääntää lihavuuskäyrät alaspäin. Katso videolta, millaisia toimia Mustajoki poliitikoilta toivoo. Haastattelussa hän kertoo myös, miksi erityisesti virvoitusjuomat lihottavat ihmisiä.

Lue myös:

    Uusimmat