Kyyn puremaan ei tule ottaa tulehduskipulääkkeitä – lääkärin ohjeet käärmeenpureman saaneelle
Kesän ikäviin kohtaamisiin lukeutuvaa kyyn puremaa ja siitä aiheutuvaa kipua ei saa hoitaa tulehduskipulääkkeillä. Kyynpurema vaatii aina käyntiä lääkärissä.
– Joskus käärmeenpuremasta tuleva kipu voi olla niin voimakas, että monet ottavat tulehduskipulääkkeitä. Näin ei saa kuitenkaan tehdä, kertoo Klinik.fi:n lääketieteellinen johtaja Pekka Puustinen.
– Tulehduskipulääkkeet, kuten ibuprofeeni tai aspiriini, ovat kiellettyjä, koska niiden yhteisvaikutus käärmeenmyrkyn kanssa usein pahentaa oireita.
Myös puremakohdan puristaminen tai yritys imeä myrkkyä pois elimistöstä on kiellettyä.
– Puremakohdan puristaminen aiheuttaa painetta, joka edistää myrkyn leviämistä ja enemmän pahentaa kuin helpottaa myrkyn vaikutuksia, jatkaa Puustinen hoito-ohjeitaan.
Kyyn puremasta on mentävä aina käymään päivystyksessä. Ainoa suositeltava ensiapu on kyypakkauksen sisältämä kortisonitabletti sekä puremakohdan liikuttamisen välttäminen. Esimerkiksi jalka olisi hyvä saada myös kohoasentoon.
– Ripeä päivystykseen hakeutuminen koskee myös aikuisia, mutta erityisen tärkeää se on lasten ja vanhusten kohdalla. Vointi voi pahentua yllättäen tuntienkin kuluttua puremasta, jolloin asianmukainen hoito ja lääkitys on aloitettava nopeasti, korostaa Puustinen.
Lasten kohdalla on tyypillistä, että potilas otetaan tarkkailuun 1-2 vuorokaudeksi. Perusterveiden aikuisten kohdalla tarkkailujakso on yleensä noin 6-8 tuntia puremasta.
Lähde: Klinik.fi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää