Kyy luikerteli salakavalasti halliin ja Juhan alaisen jalkoihin: Vasta valvontakameravideo paljasti käärmeen hyökkäyksen

Läheltä piti -tilanne tallentui tiistaina valvontakameraan. 

Juha Kaskinen muistaa kävelleensä Säkylässä sijainneessa hallissa keskittyneenä käsissään olleisiin papereihin. 

– Tulin hallin toiselle puolelle ja kävelin työntekijälle kertomaan jotain asiaa, kertoo 54-vuotias toimitusjohtaja. 

Työntekijä seurasi häntä ja astui melkein paikalle luikerrelleen kyyn päälle. Kaksikko ei kuitenkaan huomannut työntekijän tuuria askelvalinnan kanssa, vaan se selvisi vasta myöhemmin ylhäällä olevalta valvontakameran videolta. 

Itse käärmeen läsnäolo paljastui juttutuokion aikana, kun Kaskinen huomasi liikettä työntekijän jalkojen takana. 

–  Siinä kohtaa sanoin, että “varo, käärme liikkuu siellä!” Hän sitten loikkasi sitä karkuun. 

Tilanteesta selvittiin onneksi ilman henkilövahinkoja, mutta käärme pääsi puremaan kenkää. 

– Kun oikein hidastettuna videota katsoo, niin näkyy, kuinka käärme iskee lenkkarin pohjaan. 

Käärme vietiin takaisin metsään 

Lämpimän sään vuoksi hallin isoa ovea oli hieman avattu, jonka kautta käärme oli todennäköisesti luikerrellut sisään. 

– Tyhjennettiin sitten roskis, houkuteltiin se sinne ja vietiin metsään takaisin. 

Lavarakenteita kuorma-autopuolelle valmistava Finnegrip toimii säkyläläisellä teollisuusalueella. Aikoinaan alue oli tunnettu runsaista käärmemääristään, mutta viime vuosina niitä ei ole näkynyt. 

– OIen asunut tässä lähellä yli 50 vuotta, ja muistan lapsuudesta, että tämä alue oli hyvinkin sellaista käärmealuetta. Aikuisiällä en ole kuitenkaan käärmeitä enää nähnyt. 

Nyt käärmeen näkemisestä selvittiin onneksi vain säikähdyksellä. 

– Ei jäänyt työntekijälle traumoja. 

Lue myös:

    Uusimmat