Kysely selvitti: Tätä mieltä suomalaiset ovat veroista

Uusi tapa säästää ja sijoittaa rantautui Suomeen – tapasimme vastikään verotehokkaan osakesäästötilin avanneen Eemeli Vierimaan 2:01
Katso yllä oleva video: Uusi tapa säästää ja sijoittaa rantautui tammikuussa Suomeen – tapasimme verotehokkaan osakesäästötilin avanneen Eemeli Vierimaan.

Verot olisi säilytettävä ennallaan ja osin laskettava, käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimuksesta.

Suomalaiset eivät ole innokkaita nostamaan mitään veroja, vaikka tavoitteena olisi maan talouden ja julkisten hyvinvointipalveluiden turvaaminen.

Lähes kaksi kolmasosaa vastaajista haluaa säilyttää kunnallisveron ennallaan. Enemmistö pitäisi myös valtiolle maksettavan ansiotuloveron nykyisellä tasolla.

Katso yllä oleva video: Uusi tapa säästää ja sijoittaa rantautui tammikuussa Suomeen – tapasimme verotehokkaan osakesäästötilin avanneen Eemeli Vierimaan.

Puolet pitäisi myös arvonlisäveron ja muut välilliset verot sekä yhteisöveron nykyisellään. Kiinteistöveron ennallaan pitämistä kannattaa lähes joka toinen.

Arvonlisäverotuksen ja muiden välillisten verojen korottaminen saa kaikkein vähiten kannatusta. Kaikissa näissä veroissa toiseksi suosituin vaihtoehto on verojen alentaminen.

Niitä veroja, joita kansalaiset laskisivat, ovat perintö- ja lahjavero, ajoneuvovero ja autovero. Energia- ja muiden ympäristöverojen laskijoita on lähes sama määrä kuin ennallaan pitäjiäkin.

Pääomaverotuksen korotus saa ainoana joka kolmannen suomalaisen kannatuksen. Ennallaan sen pitäisi lähes kaksi viidestä. Muiden verojen korotuksen kannattajia on vähän, joka kymmenes tai yksi viidestä.

Enemmistö pitää omaa verotustaan liian ankarana

Kansalaisista lähes neljä viidestä tyrmää väitteen, että verotus on Suomessa liian löysää.

Niukka enemmistö suomalaisista yhtyy väitteeseen "oma verotukseni on liian ankaraa". Mitä suuremmat tulot, sitä vakuuttuneempia ollaan siitä, että itseensä kohdistuva verotus on liiallista.

Pienituloiset torjuvat sen, että henkilökohtainen verotus olisi liian ankaraa.

Enemmistö kansalaisista on hieman ristiriitaisesti sitä mieltä, että verotuksen painopistettä tulisi siirtää ansiotulojen verottamisesta kulutuksen verottamiseen. Näin, vaikka kulutukseen suuntautuvan arvonlisäveron korotus saa kaikkein vähiten kannatusta.

Vajaa kolmannes vastustaa verotuksen painopisteen siirtämistä kulutuksen verottamiseen.

Lue myös:

    Uusimmat