AVA kysyi lukijoilta, kuka heidän kotonaan hoitaa ruuanlaiton. Tartutaanko soppakauhaan mieluusti itse vai häärääkö keittiössä kenties puoliso? Kyselyyn vastasi 1120 henkilöä.
AVA kysyi lukijoilta, kuka hoitaa kotona ruuanlaiton. Kyselyyn vastasi 1120 henkilöä. Suurin osa vastanneista, 41,5 prosenttia, kertoi pitävänsä ruuanlaitosta ja valmistavansa ruokansa itse. 27 prosenttia kertoi, että ruoka valmistetaan yhdessä tai vuorotellen puolison kanssa. 17 prosenttia tunnusti, ettei erityisesti pidä ruuanlaitosta, mutta kokkaa ruokansa silti itse. 12 prosenttia paljasti puolisonsa olevan niin mainio ruuanlaittaja, että hän hoitaa kokkauksen. 2,5 prosenttia kertoi jonkun muun hoitavan ruuanlaiton.
Kokkina minä – maistuvaa ja edullista!
Vastanneista 41,5 prosenttia kertoi pitävänsä ruuanlaitosta ja näin ollen valmistavansa ruokansa mieluiten itse. Monelle tärkeimmäksi syyksi nousi se, että silloin myös tietää tarkalleen, mitä suuhunsa laittaa. Kehaisipa moni saavansa parempaa ruokaakin, kun on ollut itse kokkina.
"Pidän ruoanlaitosta ja haluan itse valita puhtaat raaka-aineet ruokiimme."
"Kun itse valitsee ruuan ainekset ja valmistaa niistä aterian, niin tietää mitä syö."
"Mies on vuorotöissä joten on ehdottomasti kätevämpää, kun minä valmistan ruoat itse alusta alkaen. Silloin tietää mitä suuhunsa laittaa. Teen ruokalistan ja ostan sen mukaan tavarat kaupasta. Kaapista käytän mitä lisäksi löytyy. Joskus aiheuttaa päänvaivaa keksiä mitä syödään minäkin viikonpäivänä, mutta se on väliaikaista. Välillä myös herkuttelemme itse tehdyllä piirakalla ja pitsalla."
"Olen hyvä ruuanlaitossa ja tykkään kokeilla kaikenlaista!"