Mainos

Kylmää vettä Boris Johnsonin niskaan! Hallituksen tukipuolue ilmoitti jo etukäteen torppaavansa brexit-sopimuksen

6:25
MTV Brysselissä: EU-johtajat avaamassa brexit-solmua

Pohjois-Irlannin unionistipuolue DUP ilmoittaa, ettei se kannata EU-erosopimusta, josta neuvotellaan parhaillaan Brysselissä. Puolue kertoo Twitterissä, että sitä hiertävät kaavailut arvonlisävero- ja tulliratkaisuista.

Ilmoitus on paha taka-isku pääministeri Boris Johnsonin konservatiivihallitukselle, jonka tukipuolue DUP on. Johnson pyrkii saamaan erosopimuksen neuvoteltua ja hyväksytettyä EU:ssa ja brittiparlamentissa pikavauhtia, sillä muuten hän on velvoittu anomaan brexitille uutta lykkäystä. Eron on tällä hetkellä määrä tapahtua lokakuun lopussa.

DUP on aiemminkin hylännyt ratkaisut, jotka perustuvat tullitarkastuksiin Irlannin meren satamissa. Mediatietojen mukaan samansuuntainen ratkaisu on myös nyt pöydällä neuvotteluissa.

DUP:lla on 650-paikkaisessa Britannian alahuoneessa vain kymmenen paikkaa, mutta sen linjauksilla on usein vaikutusta myös konservatiiviedustajiin, jotka kannattavat kovan linjan brexitiä.

Vielä on epäselvää, ehtiikö virkamiestason neuvottelutulos iltapäivällä alkavan EU-huippukokouksen päätettäväksi. Ranskan Eurooppa-ministeri Jean-Baptiste Lemoyne kommentoi Reutersin mukaan hetki sitten, että neuvottelujen lopputulos "käden ulottuvilla" vaikkakaan ei vielä varma. Brittiparlamentin on määrä äänestää mahdollisesta sopimuksesta lauantaina ylimääräisessä istunnossaan.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja