Kuvat: Poliitikon kesäasunto paloi maan tasalle – remonttimiehiltä virhearvio

Kirjailija-kunnallispoliitikko Jukka Relanderin (vihr.) ja hänen veljensä kesäasunto tuhoutui rajussa tulipalossa keskiviikkona. Palo sai alkunsa remontissa.

– Remonttimiehet kiinnittivät meidän kesäpaikassa kattohuopaa liekittämällä sitä alustaansa. Ei olisi kannattanut, Relander kirjoittaa julkisessa FB-päivityksessään.

Relander kertoo Iltalehdelle, että palo tuhosi yli 60-vuotiaan omakotitalon täysin, kalusteineen ja esineineen.

– Siellä oli huonekaluja, jotka olivat kolmen, tai neljän sukupolven käyttämiä mutta silti naarmuuntumattomia, hän sanoi IL:ssä.

Talo rakennettiin Mikkelin Yhinrantaan vuonna 1952. Myös paikalla sitä ennen sijainnut hirsihuvila tuhoutui palossa.

Keskiviikon palosta Relander kertoo IL:lle, että kattohuovan liekityksestä iski kipinä ja sytytti yläpohjan eristeenä olleet sahanpurut. Remonttimiehet yrittivät sammuttaa paloa vaahtosammuttimella.

– Parin minuutin jälkeen he soittivat hätäkeskukseen. Palokunta oli täällä kymmenessä minuutissa, tämä paikka on sen verran lähellä kaupunkia. Mutta palokuntakaan ei voinut mitään. Keskustelin asiasta juuri vakuutustarkastajan kanssa. Hänen mukaansa näin tapahtuu joskus, Relander jatkaa Iltalehdelle.

Relander toimii Helsingissä valtuutetun tehtävien lisäksi mm. kaupungin kulttuurilautakunnan puheenjohtajana.

Lue myös:

    Uusimmat