Kuvat: Iskikö Töölönlahden vitivalkoinen harvinaisuus itselleen kesäheilan?

Töölönlahdella elelevä valkoinen sinisorsa näyttäisi löytäneen kumppanin. Lintu on nähty viime päivinä liikuskelemassa yhdessä toisen sorsan kanssa.

Epätavallisen värityksensä vuoksi sinisorsa erottuu selkeästi ympäristöstään. Lintu on väriltään vitivalkoinen. Albiinosta yksilöstä ei kuitenkaan ole kyse, koska sillä ei ole punaisuutta. Sen sijaan sinisorsa on leukistinen, eli siltä puuttuu tumma pigmentti.

Birdlife Suomen tiedottajan Jan Södersvedin mukaan värivirheellisyys aiheuttaa haasteen linnun pariutumiselle.

– On tapauksissa, joissa tällainen ”vääränvärinen” lintu on onnistunut pariutumisessa, mutta kaikesta päätellen se on vaikeampaa, koska värit ovat yleensä hyvin keskeisessä roolissa pariutumisessa, hän selvittää.

Mikäli valkoinen sinisorsa on kohdannut kumppaninsa vastikään saattaa kyseessä olla pelkkä ”kaverisuhde”.

– Kuulostaa sikäli erikoiselta, että jos sinisorsa on aiemmin liikkunut yksinään ja nyt pariutunut, koska sorsat pariutuvat syksyisin ja pariside säilyy talven yli kevääseen, Södersved kertoo. 

– Jos se on pariton, pyrkii se varmasti seuraamaan toista lintua, hän kuitenkin lisää.

Pariutuu syksyisin

Toisaalta jos lintu on onnistunut löytämään itselleen kumppanin, lintujen välisessä rakkaustarinassa on kuitenkin kyse vain kesän yli kestävästä romanssista.

– Sorsat etsivät joka syksy uuden parin. Esimerkiksi joutsenet taas ovat toisesta ääripäästä, koska niillä pariside kestää hyvin kauan yleensä siihen asti kuin toinen kuolee, Södersved kertoo.

Leukistinen sinisorsa on harvinainen tapaus, mutta aivan tavaton se ei ole.

– Sinisorsilla leukistisuus on yleisempää kuin monilla muilla lajeilla, mutta sinänsä harvinainen se on, että ei niitä Töölönlahdellakaan joka eikä edes joka toinen vuosi näe, Södersved toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat