Kuvat ei herkille: Sudet kävivät metsästyskoiran kimppuun, vammat vaativat 70 tikkiä – "Nyt Topi on vammautunut niin, että ura hirvikoirana on ohi"
Matti Koskelon veljen metsästyskoira Topi loukkaantui hirvimetsällä, kun kaksi sutta kävi koiran kimppuun.
Koskelo kertoo, että Pyhännällä metsästämässä ollut veli kuuli yllättäen tappelun ääniä ja löysikin pian lähistöltä Topi-koiran, jonka kimpussa oli kaksi sutta.
– Omistaja sattui olemaan lähellä, niin hän pääsi väliin. Muutenhan koira olisi kuollut heti, Koskelo kertoo.
Topi-koira sai tappelussa syviä haavoja takaruumiiseen ja hännän tyveen. Eläinlääkäri operoi loukkaantunutta koiraa kolme tuntia ja sille laitettiin Koskelon mukaan 70 tikkiä.
– Topi oli arvokas hirvikoira, joka nyt on vammautunut niin, että hänen uransa hirvikoirana on ohi.
Veli järkyttyi
Riistakeskuksen arvion mukaan susi tappaa Suomessa arviolta 20-50 koiraa vuodessa.
Suomessa susi ei ole tiettävästi tappanut ihmisiä yli sataan vuoteen. Viimeisin tapaus sattui vuonna 1882. Koskelo kertoo, että hänen veljensä on tapauksen johdosta hyvin järkyttynyt. Veli menetti neljä vuotta sitten toisen metsästyskoiran, kun se kohtasi suden metsällä.
Koskelo kertoo, että maaseudulla asuvat ihmiset jopa pelkäävät susia.
Suomessa susi on rauhoitettu
Pyhännän naapurikunnasta kotoisin oleva Koskelo arvelee, että Topi-koiran kimppuun kävi sama susikaksikko, joka tappoi Siikalatvalla lampaita alkusyksystä. Paikalliset hakivat silloin lupaa eläinten metsästämiselle, mutta lupaa ei tullut.
– Ei meillä ole mitään susia vastaan, mutta karvat nousevat pystyyn, jos kohtaa aggressiivisia yksilöitä. Olen kohdannut luonnossa sellaisiakin susia, jotka eivät koiraa vahingoita. Aggressiivisten yksilöiden metsästykseen pitäisi saada helpommin lupa.
Suomessa susi on rauhoitettu eläin, jota saa metsästää vain poikkeusluvalla. Syitä voivat olla esimerkiksi karjankasvatukselle koituva, erityisen merkittävä vahinko tai yleinen turvallisuus.
Susia on Luonnonvarakeskuksen maaliskuisen kanta-arvion mukaan Suomessa noin 165–190 kappaletta. Susilaumoja Suomessa on noin 20.
Uusimmat
-
11:55
Malli Saara Sihvonen odottaa kaksosia
-
11:54
Kaikkien aikojen takinkäännön tehnyt urheilupomo rajun kritiikin kohteena – Donald Trump riemastui: "Suuri, kaunis ja hohdokas sopimus"
-
11:51
Zelenskyi: Sadoilla tuhansilla puutetta juomavedestä – MTV seuraa sotaa
-
11:41
Kahovkan tulvavesi nostaa miinoja ja levittää tauteja, mutta Zelenskyi vakuuttaa vastahyökkäyksen etenevän suunnitellusti
-
11:39
Purra: Kehitysyhteistyörahoista kompromissi pöydässä, mutta kaikille se ei käy
-
11:27
Näin demarijohto kommentoi MTV Uutisten Tage Lindberg -selvitystä – Sanna Marin ei ota kantaa
-
11:23
Valtteri Bottas saa uuden velhon – F1-kokemus kunnioitettavaa sorttia
-
11:02
Suomalaistähti murskasi ikivanhan ennätyksen ja romahti tyhjän päälle: "Urani äärimmäinen päämäärä"
-
10:45
Miss Suomi -semifinalistit julkistetaan – suora lähetys kello 14.25
-
10:41
Isot lihakset lähtivät – megatähti riutui: "Tunsin pääni räjähtävän"
-
10:34
Kortiton kaahari sai "paljousalennuksen" sakoistaan – maksettavaa jäi lopulta vain 204 euroa
-
10:29
Rokote RS-virusta vastaan hyväksyttiin potilaskäyttöön EU:ssa
-
10:10
Saimaannorpat Amalia ja Tuukka siirrettiin onnistuneesti
-
10:02
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmo tekee järkyttävän löydön
-
09:52
Korkein hallinto-oikeus ei tutki ympäristöjärjestöjen ilmastovalitusta
-
09:51
Sari Essayah: Hallitus on kasassa ennen juhannussaunaa – kertoo, mikä jouduttaisi asioiden etenemistä
-
09:26
Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova HBO-dokumentti paljastaa ministereiden väliset rajut väännöt: "Supervaikeaa"
-
09:15
Niina Kuhdan ja Jussi-rakkaan hääkuvat julki – tältä näytti hääpukuyrittäjän upea morsiuspuku
-
09:09
Hirvi hyppäsi ikkunan läpi asuntoon Keravalla
-
09:00
Lähde: Turkkilaisjätit Huuhkajat-tähden perässä – päävalmentaja valmis myymään suomalaisen: "Se ei ole yksin minun päätökseni"
-
Lataa lisää