Kuvat: Asuntomessuilla oivaltavia parvekeideoita – olisitko keksinyt itse?
Vantaan Asuntomessuilla on tänä kesänä esillä myös kerrostaloasuntoja ja niiden kauniiksi sisustettuja parvekkeita. Vaikka omaa pihaa kerrostaloasunnoissa ei ole, voi parvekkeestakin loihtia kesäkeitaan.
Yksi Asuntomessujen parvekkeista on Viidakkoniitty, joka on sisustettu fengshui-periaatteiden mukaan.
– Fengshuita on saatu esimerkiksi kivien ja kalusteiden asettelulla kaareviin muotoihin. Sen lisäksi parvekkeella on viiden elementin harmonia, eli tuli, maa, metalli, vesi ja puu löytyvät kaikki parvekkeelta, kertoo hortonomi ja fengshui-konsultti Sari Weckström.
Fengshuita noudattelevat myös parvekkeelle valitut luonnonmateriaalit, kuten kotimaiset kivet, aidot kasvit ja puuvillasta tehty riipputuoli.
– Parvekkeella on myös mintun ja rosmariinin tuoksuja.
Puumeran kolmannesta kerroksesta löytyy Kotipuutarha-lehden suunnittelema hyötykasviparveke, jossa kasvaa vain syötäväksi tarkoitettuja kasveja.
Parvekkeelta löytyy niin yrttejä, vihanneksia kuin marjojakin. Karviaispensas kasvaa kulmassa puumaisena elementtinä.
Useimmat hyötykasvit viihtyvät suurissa ruukuissa, joten varsinaisen kasvimaan puute ei parvekkeella ole yleensä ongelma.
Puumeran Perunamaan ovat suunnitelleet Lahden muotoilu- ja taideinstituutin opiskelijat. Parvekkeelta löytyy nurmikko ja pihakeinu. Säkeissä kasvavat perunat, ja tikashyllyillä kasvavat kukat ja hyötykasvit. Lattiapinta-alaa jää enemmän käyttöön, kun kasveja saa aseteltua seinälle ylöspäin.
Puumeran urbaanilla parvekkeella on tilaa lepäilyyn ja ruokailuun. Asukkaat kaipasivat helppohoitoista ja modernia parveketta, johon selkeät, tilantuntua luovat ratkaisut vastaavat hyvin.
Uusimmat
-
12:58
Olympiaturistit joutuvat kaivamaan kuvettaan – aluehallinto vastasi Pariisin pormestarin suureen huolenaiheeseen: "Se on reilu hinta"
-
12:57
Stoltenberg Naton ulkoministerikokouksessa: "Olisin toivonut Ruotsin jo olevan jäsen"
-
12:48
Sotilastiedustelun johtajan vaimo myrkytetty Ukrainassa – MTV seuraa sotaa
-
12:39
25-vuotias vangittu poliisin murhan yrityksestä, poliisilla käsitys motiivista: "Vaikea sanoa, miten lähellä se oli"
-
12:38
Useita kuollut ja jopa lapsia loukkaantunut Ukrainaa runnelleessa talvimyrskyssä
-
12:36
Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu Minna osallistuu tv-sarjaan täysin alastomana: "Vaatteet päällä ei löytynyt miestä, niin..."
-
12:30
WHO varoittaa, että Gazassa voi kuolla enemmän ihmisiä sairauksiin kuin pommituksiin – MTV seuraa sotaa
-
12:27
Lasten kylpyleluja vedetään myynnistä – poista oitis käytöstä!
-
12:23
Dramaattinen puhelu katkaisi MM-voittajan urheilu-uran äkisti – kertoo nyt viime kevään painajaisesta: "Sydän pysähtyi neljä kertaa"
-
12:07
Kultainen Venla 2023 -ehdokkaiden lyhytlistat julki!
-
12:05
Jouluviikon säähän pahaenteinen ennustus – "Sitä tuskin toivoo kukaan"
-
12:00
Frontexin noin 50 rajavartijaa ja muuta työntekijää saapuu tänään avuksi rajalle
-
11:33
Pahamaineisessa moskovalaisvankilassa olevan yhdysvaltalaistoimittajan vankeus jatkuu
-
11:31
Parikymppinen mies ampui tuntemaansa miestä Tampereen Näsinpuistossa – syyttäjä vaatii kuuden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta
-
11:31
Renny Harlin valmisti Johanna-vaimolleen syntymäpäiväyllätyksen – näin puoliso reagoi
-
11:20
Ferrari-pomolta kiusallinen paljastus F1-kauden ratkaisuhetkistä: "Se oli Charles"
-
11:15
Yleinen terveysongelma moninkertaistaa alkoholin haitat – "Erittäin haitallinen yhdistelmä"
-
10:52
Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen saavat kansanjuhlan Jyväskylään
-
10:52
Suomalaispelaaja ällistytti NHL:ssä – ihmesuorituksen jälkeinen kommentti hämmensi valmentajan: "Eihän tuolle voi kuin nauraa"
-
10:44
Täysi talvi marraskuussa hämmentää meteorologiakin – lähipäivien ennusteessa "postikorttimaisema"
-
Lataa lisää