Kuvagalleria: Näin Åmselen kolmoismurhaaja Valjakkala on muuttunut

Ruotsin Åmselen kolmoismurhasta tuomittu Juha Valjakkala on yksi Suomen tunnetuimmista vangeista, ellei tunnetuin.

Valjakkala suoritti elinkautista vankeusrangaistusta kolmihenkisen perheen murhasta vuoteen 2009 asti, mutta on ehtinyt olla karkuteillä vankilasta useaan otteeseen.

Valjakkalan pakomatkat ovat herättäneet laajaa huomiota paitsi Suomessa myös Ruotsissa, jossa vuonna 1988 raaka verityö kauhistutti maan asukkaat.

Nyt Valjakkala on taas karussa, tällä kertaa Jokelan vankilasta. Hän suorittaa siellä parhaillaan rangaistusta muun muassa pahoinpitelystä.

Oheiseen kuvagalleriaan on koottu otoksia Valjakkalasta vuosien varrelta. Kuten kuvista selviää, nykyisin 50-vuotias Valjakkala on muuttunut kovasti liki 30 vuoden aikana.

Myös hänen nimensä on muuttunut vuosien saatossa. Nykyisin Valjakkala on viralliselta nimeltään Nikita Bergenström. Tätä ennen hänet tunnettiin muun muassa Nikita Fouganthinena.

Lue myös:

    Uusimmat