Kuvaajalegenda Caj Bremerin elämäntyö esillä Ateneumissa

Hiljaa hiipien ja joukkoon sulautuen

Maanantaina 81 vuotta täyttävä Caj Bremer on kuvaajana sivustakatsoja, joka ei komentele kuvattaviaan. Hän sulautuu joukkoon, tarkkailee syrjästä ja hiipii -tai tarvittaessa vaikka konttaa- lähelle.

-En mielellään lähde mitään järjestämään. Mä oon seurannut sivuhenkilönä ja odottanut sitä hetkeä, että tuleeko se, tai ei. Useimmiten se ei tule. Saat seistä kadunkulmassa odottamassa vaikka kolme tuntia, eikä mitään tapahdu. Mutta sitten kun se hetki on tullut, mä oon kuvannut sen. Mulle on tapahtunut monta kertaa samalla tavalla, että olen nähnyt jo kaukaa kiinnostavan kuvauskohteen ja olen hiipinyt lähemmäs pikkuhiljaa rukoillen Jumalaa, että pysykää siellä katsomatta minua. Joskus se on onnistunut, mutta tuhat kertaa se on epäonnistunut, Bremer hymähtää.

Tekniikka ei tee kuvista hyviä

Suomenruotsalainen stadilainen on päästetty yhtä lailla sisään savupirtteihin kuin salonkeihinkin, koska Bremer on kuvillakertoja, joka kunnioittaa kohdetta. Kuvista heijastuu nöyrä elämänymmärrys.

-Vaikka nykyään kaikki kalusto ja muu on sitä luokkaa, että melkein niin kuin kantaisi tietokoneen ulos. Kaikki lasketaan valmiiksi ja ei voi mennä pieleen, niin voi mennä pieleen sen takia, että mitä se kuva sitten esittelee? Toiset osaa kuvata, toiset ei. Se on ollut ihan alusta alkaen näin. Vaikka olisi minkälaiset tekniset mahdollisuudet, niin sisältöhän se määrää.

-Mä yritän aina sulautua ympäristöön, jossa olen. Kuvasin heti alkuun pienillä kameroilla, koska en halunnut ihmisten edes tietävän, että olen kuvaaja. Silloin luonnollisuus säilyy. Toisaalta mä oon aina havainnut mitä ympärilläni tapahtuu. Toiset ihmiset menee aika sokeina eteenpäin, eikä tiedä ollenkaan, mitä tapahtuu tuolla tai täällä. Se on tärkeää valokuvaajalle, että seuraa ympäristöään ja sitten unohtaa itsensä, ja on aika nöyrä kuvauskohteensa edessä.

Napoleon-kuva huvitti Kekkosta

Bremerin kuuluisia kuvia on otos presidentti Urho KekkosestaNapoleonin syntymäkodissa. Kekkonen katsoo ulos ikkunasta käsi takin sisällä kuin Napoleonilla ikään. Talon ulkoseinässä, sopivasti Kekkosen alla, lukee Napoleon. Sylvi Kekkonen seuraa syrjäkarein vierestä. Hyvin samantyyppinen kuva oli Kalle Kultalalla.

-Seuraavalla matkalla Kekkonen sanoi, että kuulkaa nyt valokuvaaja Bremer, minä olin vain hakemassa taskusta nenäliinaa. Minä sanoin, että herra presidentti, ette kyllä hakenut mitään nenäliinaa. Kyllä se käsi oli siellä niin kauan, eikä mitään nenäliinaa tullut esille. Hän sanoi, jaa, saattaa olla, että te olette oikeassa, Bremer nauraa.

-Hän ei suuttunut siitä kuvasta ollenkaan, päinvastoin uskon, että hän oli aika tyytyväinen. Sehän oli mainetta hänelle, vaikka siinä nyt sitten lukee se Napoleon alla. Kyllä kai hän itsekin tiesi, että oli pieni Napoleon. Sylvi-vaimon ilme siinä vieressä on aika hyvä, kun hän katsoo sitä kättä, että mitä se äijä siellä taas pelleilee.

Kauneutta ei tarvitse etsiä kaukaa

Erityistä lämpöä hehkuvat lumoavat perhekuvat saaristossa. Bremer sanoo, että monet ihmiset kulkevat sokeina, eivätkä näe -varsinkaan lähelle. Itse hän on ottanut sarjan upeita luontokuvia liikkuen korkeintaan sadan metrin päähän huvilastaan.

-Ihan jalkojen alla voi olla erittäin kaunista, jos vain katsoo sillä tavalla. Monet ihmiset lähtevät hakemaan kauneutta kauempaa kuvitellen, että siellä on parempaa. Mutta lähellä on yhtä hyvä, Bremer uskoo.

Tutustu Ateneumin näyttelyyn tästä

Katso Terhi Hyvärisen juttu (Seitsemän uutiset 18.2.2010)