Kuva: Revontulitanssi taivaalla muuttui mystiseksi enkelikuvioksi – kolme päivää myöhemmin tapahtui traaginen onnettomuus

Viime syksynä Ranuan taivaalla loimunnut revontulitanssi muuttui hetkessä aivan siivellisen enkelin muotoiseksi kuvioksi.

Hienoa näkyä oli tuolloin taltioimassa ranualainen luontokuvaaja ja matkailuyrittäjä Ilkka Karttunen yhdessä tyttärensä kanssa.

– Olin kuvaamassa revontulia. Silmä tarkkana seurasin revontulien syntyvän. Yhtäkkiä lounaistaivaalle ilmestyi kuvio, jota kuvasin jonkin aikaa. Jotain mystiikkaa tässä näyssä oli, Karttunen muistelee viime syyskuussa näkemäänsä erikoista luonnonilmiötä.

Mies jakoi kuvan Facebookiin, jossa se sai tuolloin runsaasti tykkäyksiä.

Liikenneturma vei nuoren miehen hengen

Muutama päivä kuvan ottamisen jälkeen taivaalle muodostunut kuvio sai aivan uuden merkityksen, kun noin tunnin ajomatkan päässä Ranualta sijaitsevella Pudasjärvellä tapahtui traaginen onnettomuus.

Nuori mieskuljettaja menehtyi moottoripyörän suistuttua metsätieltä puuhun.

– Omaiset ottivat minuun yhteyttä ja pyysivät, voisivatko he käyttää kuvaa pojan muistoa ajatellen. Suostuin totta kai, Karttunen muistelee.

Paljon kuvannut ja luonnossa liikkunut Karttunen kertoo, että luonnonilmiö on harvinainen.

– Sehän on aivan niin kuin siivellinen enkeli, joka tarttui kameraan. Kyllä se on malliltaan täydellinen.

Lue myös:

    Uusimmat