KUVA: Janna julkisti tuoreen seurustelusuhteensa - rakas on ex-tähtitanssija!

Tähtitanssija Janna seurustelee aiemmalta kaudelta tutun tanssitähden kanssa.

Tanssitähti Janna Hurmerinta juhli onnellisena semifinaaleihin pääsyä tähtitanssien kulisseissa. Jatkoon pääsyn lisäksi Jannan hurmaavaan hymyyn antaa aihetta tuore seurustelusuhde.

Janna on löytänyt rinnalleen rakkauden viime vuonna tähtitansseissa nähdystä kilpailijasta räppäri Junosta.

Rakkauden onnea huokuva pari kertoo tunteiden syttyneen hiljattain.

- Ihastuin Jannaan jo kymmenen vuotta sitten. Olen aika onnekas, että näin aikuisemmalla iällä kävi näinkin hyvin, Juno hymyili tanssikulisseissa.

Ihastuneet tähtitanssijat eivät peitelleet onneaan, vaan halailivat avoimesti ohjelman päättymisen jälkeen.

- Tänään sanoin, etten muista koska viimeksi elämässä olisi ollut näin siistiä. Tuolla tanssiyleisössä on tosin aika kuumottavaa. Jännitin Jannan puolesta niin, että meinasin pyörtyä!

Rakkaansa parhaita puolia Junon ei tarvitse kauaa miettiä ja pohtia.

- Ihastuin Jannassa oikeastaan vähän kaikkeen. Hänen kanssaan on helppo olla.

Yksi pariskuntaa yhdistävä tekijä on musiikki, josta sekä Janna että Juno saavat elantonsa.

- Mutta onneksi Juno ei laula, Janna naurahtaa.

- Meillä on himmeet battlet aina meneillään, Juno komppaa.

Netin suora erikoislähetys tanssikulisseista nähdään aina sunnuntaisin klo 21.00-21.10 osoitteessa mtv.fi/tanssiitahtienkanssa.

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.10 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat