Vaalien läheisyys väritti vahvasti vanhustenhoitoa koskevaa välikysymyskeskustelua keskiviikkona eduskunnassa. Kansanedustajat kinastelivat muun muassa kokoomuksen horjahtelevasta kannasta hoitajamitoitukseen.
Kokoomuksen puheenjohtajalta, valtiovarainministeri Petteri Orpolta perättiin toistuvasti yksiselitteistä kantaa sitovaan hoitajamitoitukseen.
– Mitä tarkoittaa mitoitus, joka ei ole numero? kysyi SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin.
Tunteja kestäneen, useaan kertaan kuumentuneen keskustelun aikana esille nousivat lisäksi muun muassa kuntien vastuu sekä valvonta ja sanktiot. Puhemies joutui toistuvasti huomauttamaan ylipitkistä puhevuoroista ja jopa lopettamaan puheenvuoroja kesken.
Orpo: Voi kunpa yksi luku ratkaisisi tämän ongelman
Hoitajamitoituslausunnoillaan tiistaina hämmentänyt Orpo sanoi keskiviikkona, että kaikki puolueet ovat yksimielisiä siitä, että vanhuspalvelulakia on tiukennettava.
– Kun vanhuspalvelulakia tiukennetaan, sinne pitää kirjata mitoitus hoitohenkilöstöstä, Orpo sanoi lisäten, että mitoituksen pitää perustua "todelliseen hoidontarpeeseen". Muut puolueet ovat kannattaneet sitovaa 0,7 hoitajan mitoitusta asiakasta kohden.
– Voi kunpa yksi luku ratkaisisi tämän ongelman, Orpo huokaisi.
Selvennystä kokoomuksen kantaan vaati muun muassa hallituskumppani keskustan edustaja Hannakaisa Heikkinen.