Kuukauden kasvo: Pääkaupungin kautta Pohjanmaalle

Anton Saanila, 23, kinkkaa haastattelupaikalle kainalosauvoilla. Hän on mies, jolle sattuu ja tapahtuu. Jouluinen tapaturma rikkoi nilkan, mutta reilun viikon päästä edessä olisi muuttokuorman roudaus Etelä-Karjalasta vajaan viidensadan kilometrin päähän Pohjanmaalle.

Koulusurmakaupunkiin

Suuntana on koulusurmistaan julkisuuteen noussut Kauhajoki, jonne Anton pääsi opiskelemaan hierojaksi. – Ala on kiinnostanut minua pitkään, joten on kiva päästä pänttäämään sitä, nuori mies sanoo.

– Olin jo aiemmin pari kertaa hakenut vastaavaan koulutukseen ja nyt tärppäsi lyhyellä varoitusajalla, Anton kertaa. Nopea maisemanvaihdos tuli hänelle mieluisana yllätyksenä, sillä työsuhde kotipaikkakunnalla oli vastikään päättynyt. – Entinen työkaverini ja isosiskoni ovat opiskelleet alaa, joten siitä kai kiinnostus alun perin heräsi.

Aikaa itselle

Kauhajoki ei ole Antonille entuudestaan tuttu, mutta hän uskoo sopeutuvansa paikkaan kuin paikkaan. – Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta uudessa asuinpaikassani aion ottaa aikaa myös itselleni, Anton suunnittelee.

Jos jalka kuntoutuu, Anton aikoo kuluttaa kauhajokelaisia lenkkipolkuja tiuhaan.

– Kesäkuntoon olisi päästävä, hän hymyilee. Lisäksi Anton aikoo nostella puntteja salilla sekä lukea kirjoja. – En pakkaa edes läppäriä mukaan, hän vannoo. Ilman turhia virikkeitä Anton toivoo voivansa lopettaa tupakanpolton.

Muistoja marjametsiltä

Helsingissä syntynyt Anton muutti muutaman vuoden vanhana Joutsenoon, jonka hän kokee edelleen kotipaikakseen. – Ensimmäiset muistoni ovat kotipihalta ja läheisiltä marjametsiltä, Anton kertoo. – Jossain vaiheessa tuli fiilis, että täältä on päästävä äkkiä pois, mutta nykyään en haikaile isoon kaupunkiin.

Pääkaupungissa asuu jonkun verran sukulaisia, ja Anton aikookin koukata muuton yhteydessä sukuloimaan siellä. Myöskään ulkomaille muutto ei ole poissuljettu vaihtoehto.

Etsitkö asuntoa? Katso Jokakodin kohteet täältä!

– Brittikulttuuri kiinnostaa kovin, mutta saa nähdä, toteutuuko toiveeni.

Anton ei ole ikävöivää tyyppiä. Äiti puolestaan on hieman kauhuissaan, millaisiin seikkailuihin poika seuraavaksi joutuu, vaikka hän toki iloitseekin opiskelupaikasta. – Kavereiden lisäksi äitiä tulee tietysti ikävä, Anton virnistää.

Teksti: Katja Nykänen
Kuvat: Eetu Karppinen