Kuraeteinen

Kuraeteinen oli alkutilanteeltaan selkeä, mutta sisustuksellisesti keskeneräinen. Syvennykseen haluttiin lisätä monikäyttöisyyttä ja samalla tuli miettiä myös syvennyksen rajaaminen suhteessa muuhun eteistilaan.

Kuraeteisen tyyli jatkoi eteisen modernia linjaa. Elfa-liukuovikaapistojen valkoisen ja metallin sävyn rauhallinen yhdistelmä otettiin teemaksi väriskaalaan. Vaalea laattalattia sai päälleen harmaan maton, se leikattiin muotoonsa kokolattiamatosta. Matto on yhdeltä sivultaan kaareva, jotta se ohjaa liikettä kohti kuraeteistä. Samalla se kaarevalla muodollaan pehmentää tilan hyvin kantikkaita muotoja ja linjoja. Maton nukansuunta valittiin siten, että roskat tai lumet on helppo lakaista kohti kuraeteistä.

Rosterialtaan alle saatiin tehokkaampaa säilytystilaa kun sen alle asennettiin kaksi metallitankohyllyä. Altaan ylle tuli kuravaatteille kuivausteline sekä käsienpesua varten saippualle pumppupullo. Allashanaan liitettiin kuraharja. Allas rajattiin visuaalisesti piiloon metallisen kenkälipaston avulla. Toinen puoli kaapista toimii magneeteilla ilmoitustauluna. Kurasyöpön ylle asennettiin uusi lämpimään käyttöveteen liitetty kuivausteline, jossa pikkuväen vaatteet kuivuvat nopeasti. Lisäosina telineeseen oli saatavissa käteviä kenkä- ja hanskatelineitä.

Takaseinustalle jatkettiin samaa nuppinaulakkoa kuin mitä oli jo entuudestaan toisella seinustalla. Kello takaseinällä näkyy koko eteiseen ja siitä pienten koululaisten on hyvä varmistaa ajankulu. Vanhan nuppinaulakon alle tuli pidempi metallinen tankohylly, jotta kenkiä saatiin paremmin järjestykseen. Sivuseinämälle kiinnitettiin myös kolme metalliboxia, joihin saadaan säilytykseen avaimet, nenäliinat ja kaikki muu pikkutavara taskunpohjilta.

Sama valkoisen ja metallin kombinaatio säilyi ehjänä teemana syvennyksessä, sillä valkoiseen laatta- tai seinäpintoihin kiinnitettävät tuotteet olivat kaikki metallinsävyisiä. Sama yhdistelmä toistuu myös tekstiilissä, mikä pehmentää kura-eteisen kova materiaalintuntua. Yhdessä maton kanssa ne luovat huonemaisempaa tunnelmaa olohuoneesta katsottuna.

Matto:
EX-Dono weave Orient-Occident 350320 harmaa matto 60,00 e/m2

Tiedustelut: O.Y Orient-Occident Ltd, Espoo 09-260660
Kowec Mattoliike, Helsinki 09-679551 (narukanttaus)
Toivematto, Vantaa 09-8532200

Kuivausteline, tikasmalli kromi - lämpimään käyttöveteen 406,18 e
Kenkä- tai hanskateline 18,00 e

Tiedustelut: Rej Oy Ab, Järvenpää 09-8689390
Jälleenmyynti: K-raudat ja alan lvi-liikkeet kautta maan

Grundal-pyyheteline 13,90 e
Hulingen-poljinroskis 14,90 e
Racken-saippuapumppu 9,90 e
Grundal-ruokailuväline box - pikkutavaroille 7,50 e
Grundal-metallihylly 80 cm 21,90 e
Logga-nuppinaulakko 5 e
Grundal-metallihylly 120 cm 30,10 e
Verhorengas 4,20 e

Ikea, Espoo 09-34829400

Kenkäkuivain, Bootdryer

Tiedustelut: Berner Osakeyhtiö Automotive, Helsinki 09-13451442

13 l harmaa muovilaatikko 1,95 e

Jysk Oy, Vantaa 09-47803828

Rock 4, kenkälipasto 99 e

Asko, Vantaa 09-86284200

Metallikello (löytönurkasta) 6,20 e

Kodin Ykkönen, Espoo 0105346300

Direct, harmaa puuvillakangas nro:9 35,70 e/m
Verhovaijeri ja pienet metalliset purjerenkaat 53,50 e

Borås Cotton, Helsinki 09-68596150

Oras, kuraharja, letku, vaihdinosa ja hananvipuvarsi 93 e

Jälleenmyynti: K-raudat ja alan lvi-liikkeet kautta maan

Lue myös:

    Uusimmat