Kun äitienpäivä ei olekaan itsestäänselvyys

Savonlinnalaisesta Ulla Raumasta tuli äiti viime heinäkuussa, kun pieni Eikka syntyi. Eikka syntyi 30. raskausviikolla, mutta painoi syntyessään vain 650 grammaa.

– Istukan kanssa oli ongelmia raskauden alusta asti. Itse voin raskausaikana oikein hyvin, mutta lapsi ei vain kasvanut, Ulla Rauma muistelee.

"Luopumisen tuska oli koko ajan mielessä"

Tilanne paljastui neuvolassa heti ensimmäisissä ultrista ja huoli löi leimansa koko odotusaikaan.

– Kun viikoilla 8-10 huomattiin, että raskaudessa on jotain vikaa, alkoi varautuminen pahimpaan. Luopumisen tuska oli koko ajan mielessä ja lääkäritkin muistuttelivat, että tämä voi keskeytyä, että se lapsi ei selviydy siellä, Ulla Rauma kertaa tuntojaan.

Rauma lähetettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan tarkempiin seuloihin. Viikoilla 16-17 vilauteltiin abortin mahdollisuutta, koska sikiön kunnosta ei ollut varmuutta.

Vaikka odotusaika oli raskas, Ulla Rauma on tyytyväinen saamaansa hoitoon.

– Kävin viikottain kontrollissa Kuopiossa katsomassa, että asiat olivat sillä lailla kunnossa, että kasvua oli tullut se vähä mitä oli tullut, mutta tullut kuitenkin.

Keskoshoitoa Kuopiossa

Odotusviikolla 29 Rauma jäi Kuopioon osastoseurantaan, kuten jo etukäteen oli sovittu. Kun tarkkailussa sitten havaittiin, ettei vauva ollut kasvanut moneen päivään, päätettiin Eikka ottaa sektiolla kaappiin kasvamaan. 

– Hän oli tietysti ihan normaalisti ensin hengityskoneessa ja hoidossa huomioitiin muut pieneen keskosuuteen liittyvät asiat, mutta hän ei ollut kriittisessä tilassa.

Ulla Rauma ja Eikka olivat Kuopiossa hoidossa kuukauden ja sen jälkeen sairaalahoidossa Savonlinnassa 10 viikkoa.

"Hän tuntui niin pieneltä ja hauraalta"

Eikan taival kohdun ulkopuolella alkoi hengityskoneessa, mutta hoidossa sovellettiin myös niin sanottua kenguruhoitoa. Kenguruhoidossa vauvaa pidetään iholla niin, että hän kuulee äidin ja isän hengityksen ja sydämenlyönnit.

– Otimme Eikan syliin jo toisena päivänä syntymän jälkeen, vaikka hän oli hengityskoneessa. Minua jännitti se ihan hirveästi. Hän tuntui niin kauhean pieneltä ja hauraalta siinä. Hän oli siinä rinnalla alasti vaippaa lukuunottamatta iho ihoa vasten, Rauma muistelee ensimmäistä ihokontaktiaan lapsensa kanssa. 

Keskosen ravitseminen on myös oma lukunsa. Eikka sai ravinnon suoraan suoneen kahden viikon ajan. Sen jälkeen ravitseminen hoidettiin mahaletkulla. 

Rauman perheen loppukesä meni Kuopiossa. Vanhemmat kävivät yöpymässä sairaalan yhteydessä olevassa vanhempien hotellissa, muu aika meni Eikan kanssa osastolla.

Savonlinnan sairaalassa jatkettiin peruskeskoshoitoa. Sitten loka-marraskuun vaihteessa koitti vihdoin se hetki, että Rauman perhe pääsi kotiin kolme ja puoli kuukautta kestäneen sairaalajakson jälkeen. 

Keuhkot ja sydän haasteena

Pienten keskosten haasteena ovat erityisesti keuhkot ja sydän, koska ne ovat alikehittyneitä.

Eikan tapauksessa se tarkoittaa lisähapella elämistä myös kotioloissa. 

– Meillä on kotona happirikastin, joka rikastaa huoneilman täydeksi hapeksi ja lapsella on nenälle tulvat happiviikset naamalla. Näin me pystymme olemaan kotona eikä tarvitse olla sairaalassa hapen vuoksi, Rauma kertoo.

Keskosarki

Leuto talvi helpotti Eikan alkuvaiheita kotihoidossa. Viileään ulkoilmaan totuttelu kävi kuten normaaleillakin vauvoilla vähän kerrallaan.

– Hyvin olemme pystyneet ulkoilemaan. En ole kokenut millään lailla, ettemme voisi lähteä johonkin. Happipullo pitää tietysti aina mukana ja myös lapsen hapetusta mittaava mittari. Asenne ratkaisee. Jos tekee elämästä hirveän vaikeaa, niin varmaan lisähappi olisi ollut ihan ylitsepääsemätöntä, Rauma pohtii.

Positiivinen asenne auttaa

Positiivinen asenne onkin auttanut paljon Rauman perhettä haastavassa elämäntilanteessa.

Ulla Rauma osaa iloita siitä, että Eikka on kotihoidossa ja koko perhe voi olla yhdessä.

– Sairaalajakson aikana olimme revenneet niin, että yksi oli sairaalassa, yksi töissä ja minä potilashotellissa ja koira vielä hoidossa, Ulla pudistelee päätään.

Ensimmäiset kaksi vuotta kriittisiä

Vaikka Eikka on osoittanut olevansa sitkeä taistelija ja suurimmat ongelmat hoidossa ovat jo takana, eivät vanhemmat voi huokaista vielä helpotuksesta.

Ensimmäiset kaksi elinvuotta ovat pienelle keskoselle kriittisiä. Kun on muutenkin lisähapen tarve ja sydän ei toimi aivan kuten normaaleilla lapsilla, niin pienikin infektio, nuha ja kuume aiheuttaa helposti keuhkokuumeen.

– Kaksi vuotta eteenpäin ollaan vielä vähän sydän kurkussa ja yritetään välttää infektioita. Välttelemme väenpaljoutta emmekä liiku pitkin Prismoja ja käsidesit kulkevat aina mukana, mutta muuten pyrimme elämään normaalia sosiaalista elämää, Ulla Rauma kuvailee perheen arkea.

"Oli jo lähtö lähellä"

Juuri tällä hetkellä Eikka toipuu pitkittyneestä keuhkokuumeesta Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

– Eikalla on takana todella raskas puolitoista viikkoa. Oli jo lähtö lähellä, mutta onneksi oli sitkeä lapsi ja täällä Kuopiossa hyvät lääkkeet ja hoito, niin lapsi selvisi, mutta oli todella kriittiset hetket, Ulla Rauma toteaa.

Kaikkeen tottuu

Ihminen tuntuu olevan rakennettu niin, että raskaita aikoja jaksaa tottumalla ja turtumalla. Myös Ulla Rauma tunnistaa itsessään tämän piirteen.

– Kyllä tähän turtuu. Enää ei esimerkiksi tunnu kauhealta, kun lapsi laitetaan ylipainehoitoon tai laitetaan kanyyleita.  Kun se on niin tuttu näky, siihen turtuu. 

Mutta on asioita, jotka edelleen järkyttävät.

– Kyllä infektiot aina järkyttävät. Tuntuu, että itsellä henki salpautuu, jos joku infektio tulee, koska tietää, että se voi olla hengenvaarallinen, Ulla Rauma huokaa.

"Välillä tuntuu kuin roikkuisi löysässä hirressä"

Ulla Rauma on ammatiltaan sairaanhoitaja. Eikan odottamisessa ja hoidossa siitä on ollut sekä apua että haittaa.

– Se on rikkaus, mutta myös hirveä stressin tuoja. Tieto lisää tuskaa. Välillä tuntuu kuin löysässä hirressä roikkuisi, kun tietää mikä mikäkin labra-arvo esimerkiksi tarkoittaa.

Ensimmäinen äitienpäivä

Ulla Rauma viettää tänään ensimmäistä äitienpäiväänsä. Minkälaisia ajatuksia se hänessä herättää?

– Toivon, että lapsen tila pysyy hyvänä. Paras lahja tähän mennessä on se, että lapsi on tällä viikolla parantunut. Tulehdusarvot ovat laskeneet ja lapsi on virkistynyt ja kivuton. Se on hyvä äitienpäivälahja, Ulla Rauma toteaa ja hänen äänestään voi kuulla hänen hymyilevän helpottuneena.