Mainos

Kuka on Batmanin kaikkien aikojen pahin konna?

Lepakkomies saapuu jälleen valkokankaalle Yön ritarin paluu -elokuvassa.

Alun perin sarjakuvista tuttu lepakoksi pukeutunut supersankari on taistellut monia rikollisia vastaan myös televisiossa ja elokuvissa. Batmanin elokuvasaaga alkoi vuonna 1989, kun Tim Burtonin ohjaama ensimmäinen Batman-elokuva ilmestyi. Ensimmäisessä elokuvassa Batman sai vastaansa Jack Nicholsonin esittämä Jokerin.

Jokeri on sadistisella huumorintajulla varustettu psykopaatti. Nicholsonin ja Burtonin tulkinta Batmanin vihollisesta korosti humoristista puolta. Jokeri-hahmo teki paluun valkokankaalle Heath Ledgerin tulkitsemana Christopher Nolanin ohjaamassa Yön ritari -elokuvassa, joka ilmestyi vuonna 2008.

Tim Burton jatkoi ohjaajana vuonna 1992 Batman – paluu -elokuvassa, joka vei tarinaa synkempään suuntaan. Tässä Batman sai vastaansa aikoinaan vanhempiensa hylkäämän miehen, joka on kasvanut pingviinien joukossa. Pingviinin roolissa nähtiin Danny DeVito.

Synkän elokuvan jälkeen sarjaa lähdettiin vuonna 1995 viemään valoisampaan ja lapsille sopivampaan suuntaan ja ohjaajan pallille istui Joel Schumacher, jonka johdolla lepakkomiehen vastustajana nähtiin Batman Forever -elokuvassa suosittu koomikko Jim Carrey Arvuuttajana. Kaksi vuotta myöhemmin Batman & Robin -elokuvassa nähtiin vastustajana itse Arnold Schwarzenegger, joka esitti Pakkasherraa.

Vuonna 2005 Batmanin tarina aloitettiin valkokankaalla alusta ja syntyi edeltäjiään huomattavasti vakavampi ja synkempi elokuva Batman Begins. Siinä Batman saa vastaansa Cillian Murphyn esittämän Linnunpelättimen.

Yön ritarin paluu päättää Batmanin saagan tällä erää. Tom Hardyn näyttelemä naamioitu terroristi Bane suistaa Gothamin kaaokseen, jolloin Bruce Wayne joutuu pukemaan Batmanin viitan uudelleen päällensä.

(MTV3)

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja