Henry Keisala laittoi kotonaan Tampereella kuulokkeet korvilleen ja lähti ovesta tutulle lenkkipolulle viime kesäkuun lopulla. Seuraava muistikuva on puolentoista viikon päästä, Tampereen yliopistollisesta sairaalasta. Henryn kallosta oli muun muassa jouduttu poistamaan puolet.
Nyt Henry vastaa puhelimeen autosta. Keisalan perhe tekee matkaa Pohjanmaalta isovanhempien luota kohti Tamperetta. Omat ensimmäiset isänpäiväjuhlat odottavat kotona Rautaharkon kaupunginosassa. Miehen vierellä auton takapenkillä nukkuu vajaa parikuukautinen tyttö.
– Mummolassa oltiin viikonloppua viettämässä ja siellä sitten herättiin ensimmäiseen isänpäivään, ylpeä isä kertoo.
Mitä tapahtui?
Henry Keisalalla on aivovamma, jota hän kuntouttaa kaikin voimin.
Aivovamma vaikuttaa kuitenkin jokapäiväiseen elämään monin tavoin. Esimerkiksi pientä tytärtään Keisala ei uskalla pitää oikealla kädellä sylissään ilman tukea.


