Kuivalla Kyproksella ankara veden säännöstely - paitsi turisteilla

Ankarasta kuivuudesta kärsivä Kypros saa vettä Kreikasta. Saarelle tuodaan tankkereilla Kreikasta kahdeksan miljoonaa kuutiota vettä kesäkuukausien aikana.

Kyproksen omat vesivarastot ovat ennätyksellisen alhaalla kuukausia kestäneen sateettoman jakson vuoksi.

-Kreikan hallitus on luvannut meille vettä kahdeksan miljoonaa kuutiota. Vettä on mahdollista saada tätäkin enemmän, jos tarve vaatii, kertoo Kyproksen maatalousministeri Michalis Polynikis. Hänen mukaansa saarella tarvittaisiin vettä jopa 16 miljoonaa kuutiota.

Vesipulan vuoksi Kypros alkoi säännöstellä veden kulutusta vajaa kuukausi sitten. Pääkaupungissa Nikosiassa ja muissa suurissa kaupungeissa kotitaloudet saavat toistaiseksi hanoistaan vettä vain 12 tunnin ajan joka toinen päivä. Monet ovat tosin väittäneet, että veden tulo on ollut poikki jopa viisi päivää putkeen.

Vesirajoitukset eivät koske hotelleita ja muita turistikohteita. Turismi on Kyproksen tärkeimpiä tulonlähteitä.

Kypros on erittäin riippuvainen sadevedestä. Tilastojen mukaan saaren sademäärä on tippunut 35 vuoden aikana peräti viidenneksellä. Viime aikojen kuivuus on yksi pahimmista sataan vuoteen.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat