Kuiva maasto ja mahdollinen ilkivalta pitivät pelastuslaitoksen kiireisenä: Ainakin 15 maastopaloa yhden päivän aikana

Kuluneena tiistaina pelastuslaitokset ovat saaneet rehkiä ympäri Suomea maastopalojen kimpussa. Pelastuslaitokset tiedottivat ainakin 15  maastopalosta päivän mittaan. Kahdessa maastopalossa paloi yli neljä hehtaaria metsää ja useammassa kohteessa tehtiin jälkisammutusta myöhäiseen iltaan. 

Jälkisammutus jatkui iltaan

Lieksassa Hepovaarantien läheisyydessä maastopalo poltti noin 4 hehtaarin alueen. Havainto palosta tuli sivulliselta savuhavaintona kello 16 jälkeen. Savuhavainto osoittautui maastopaloksi, joka levisi. Pelastuslaitos sai palon hallintaan noin kello 19. Jälkisammutustoiminta kesti pitkälle iltaan.

Sammutustoimintaan osallistuu henkilöstöä seitsemältä eri pelastusasemalta yhteensä noin 20 henkilöä.

Palon syttymissyystä ei ole varmaa tietoa. 

Mökki tuhoutui maastopalossa

Myös Liperissä Suurijärven rannalla oli maastopalo, jossa paloi maastoa noin 1,3 hehtaarin alueelta. Palossa tuhoutui myös yksi mökki ja talousrakennuksia.

Paloalueelle ei mennyt tietä, joten sammutuskalustoa vietiin paikalle metsäkoneen kyydissä.

Päivien jälkisammutus

Hämeenlinna, Hanhilammentiellä roihusi puolestaan noin viiden hehtaarin alue. Sammutustöihin osallistui yli 20 pelastuslaitoksen yksikköä, lentosammutuspäällikkö sekä rajavartiolaitoksen helikopteri. 

Pelastuslaitos arvioi, että palon jälkisammutus tulee kestämään useita päiviä. Palon arvioitu syttymissyy on kipinä metsäkoneen teloista.

Avotulen tekeminen on kielletty

Pelastuslaitokset ympäri Suomea muistuttavat, että metsäpalovaroitus on voimassa. Avotulen teko on kielletty. Pelastuslaitos suosittaa, että työmaatoiminnassa, jossa metsäpalovaara lisääntyy, on noudatettava erityistä varovaisuutta, sekä huolehdittava riittävistä varotoimista metsäpalon torjumiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat