Kuinka pitkälle koronarajoitukset ulottuvat? – Pöllöraati: "Pitäisikö perhe-elämä kieltää, jos kerran 40 prosenttia tartunnoista on perhepiiristä?"

Pöllöraati ruotii tulevia koronarajoituksia Suomessa – onko pikkujoulut peruttu? 9:08
Pöllöraati ruotii tulevia koronarajoituksia Suomessa – onko pikkujoulut peruttu?

MTV Uutisaamussa kokoontunut Pöllöraati pohti, haittaavatko koronarajoitukset myös joulun viettoa.

Pöllöraadissa kokoontuneet politiikan toimittaja Jari Korkki, Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Pettersson sekä MTV Uutisten uutispäätoimittaja Ilkka Ahtiainen olivat yhtä mieltä siitä, että viimeistään nyt on siirryttävä kohti alueellisia ja ravintoloiden erot huomioivia rajoituksia.

– Eihän siinä ole mitään järkeä, että jos esimerkiksi Helsingissä sössitään tilanne, siitä kärsii koko maa, Petterson arvioi.

Viime viikolla perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota siihen, ettei koko maassa ja kaikilla ravintolatyypeillä voi olla samoja rajoituksia. 

Jatkossa yökerhoja rajoitetaankin tiukemmin kuin ruokaravintoloita ja alueiden päätäntävaltaa koronatoimissa on lisätty.

Korkki ja Ahtiainen ihmettelivät, miksi hallitus ei kuunnellut perustuslakivaliokuntaa jo keväällä.

– Perustuslakivaliokunta teki jo keväällä linjaukset siitä, että alueet ja niiden erot tulee ottaa huomioon. Tuolloin kukaan ei kuunnellut eikä näitä linjauksia ei huomioitu. Ei ihme, että perustuslakivaliokunta nyt ärähti, Korkki ihmetteli.

 – Voi ihmetellä, kuinka jästipäitä STM:ssä tai hallituksessa on oltu. Ensin kokeiltiin kaiken kattavaa ratkaisua ja nyt vihdoin otettiin lusikka kauniiseen käteen, Ahtiainen jatkoi.

"Perutaanko markettien jouluruuhkat?"

Ravintolarajoitusten perustelut ihmetyttivät Pöllöraatia, sillä ravintoloista saatujen tartuntojen osuus ei tämän hetkisten tietojen mukaan ole merkittävä verrattuna esimerkiksi perhepiirissä saatuihin.

– Miksi juuri ravintoloita rajoitetaan eikä esimerkiksi liikuntapaikkoja, joissa pärskitään ja hikoillaan, Pettersson ihmetteli.

– Pitäisikö perhe-elämä kieltää, jos kerran 40 prosenttia tartunnoista on perhepiiristä, Korkki pohti.

MTV Uutisten uutispäätoimittaja Ilkka Ahtiainen pohti jo, miten joulun vietosta tullaa suomalaisille viestimään. 

– Jouluhan on perinteinen perhejuhla, jossa eri ikäiset sukulaiset kohtaavat. Perutaanko kotien joulujuhlat? En usko, että kovin moni suomalainen on valmis tinkimään perinteisestä joulun vietosta. 

– Perutaanko markettien jouluruuhkatkin ja miten ne perutaan jos perutaan, Pettersson jatkoi.

– Moni on varmaankin varautunut jo ainakin pikkujoulukauden perumiseen, Korkki arvioi.  

Lue myös:

    Uusimmat