Ravintolarajoitukset ovat jatkossa tiukemmat yökerhoilla ja pubeilla kuin ruokaravintoloilla ja kahviloilla.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on saanut valmiiksi yksimielisen mietinnön tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta.
Ravintolatoiminnan väliaikaisia rajoituksia jatketaan helmikuun loppuun, sillä niiden katsotaan olevan yhä välttämättömiä.
Uutta on se, että tiukimmat rajoitukset kohdistuvat jatkossa sellaisiin ravitsemusliikkeisiin, joissa on suuri riski siihen, että asiakkaat ovat kontaktissa keskenään.
Sellaisissa ravintoloissa, joiden "pääasiallinen ravitsemistoiminta" on alkoholin tarjoilu, asiakasmäärää voidaan jatkossa rajata 50 prosenttiin normaalista. Käytännössä kyse on yökerhoista ja pubeista.
Esimerkiksi ruokaravintoloissa ja kahviloissa asiakasmäärään voi antaa enimmillään 25 prosentin rajoituksen – asiakkaita saisi siis olla 75 prosenttia normaalimäärästä.
Hallitus voi asetuksillaan antaa vielä tarkempia linjauksia ravintolarajoituksista ja niiden alueellisesta kohdentumisesta.
Ravintolan määrittelyssä oleellista on ennemminkin se, mikä ravintolan pääasiallinen tarkoitus on, kuin se, kuinka ison osan alkoholi muodostaa ravintolan liikevaihdosta.
Aluekohtaista tarkastelua
Esimerkiksi aukioloaikoja koskevia asetuksia tullaan jatkossa tarkastelemaan aluekohtaisesti, ei koko Suomen tasolla.
Rajoitukset voivat jatkossa kohdistua vaikkapa yksittäiseen sairaanhoitopiiriin, maakuntaan tai jopa yksittäiseen kuntaan.
– Kun tämä laki astuu voimaan marraskuun alusta, pitää tehdä uudet asetukset, jotka pohjautuvat kunkin alueen välttämättömyysarviointiin, valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) kommentoi.
– Lähtökohta on käännetty nyt toisinpäin. Ei valtakunnalliselta tasolta tarkasteltuna, vaan kultakin alueelta tarkasteltuna.
