Kuin scifielokuvasta: Maapallon magneettikenttä muuttumassa yhä epävakaammaksi

Maapalloa vaaralliselta säteilyltä suojaava magneettikenttä on muuttumassa jatkuvasti epävakaammaksi.

Britannian yleiradioyhtiö BBC kertoo verkkosivuillaan, että kaukaisessa menneisyydessä Maan magneettikenttä käänsi suuntaansa viiden miljoonan vuoden välein. Tutkimusten mukaan nykyisin maapallon magneettikenttä kääntyy jo 200 000 vuoden välein.

Vaikka tilanne vaikuttaa siltä kuin se olisi otettu suoraan katastrofielokuvan käsikirjoituksesta, niin ihmisten ei kuitenkaan tarvitse alkaa kaivaa itselleen suojatunneleita. Nyt puhutaan nimittäin muutoksista, jotka tapahtuvat miljoonien vuosien kuluessa.

Maapallon sisuksista nousevat sulan raudan konvektiovirtaukset yhdessä Maan pyörimisliikkeen kanssa muodostavat magneettikentän. 

Maan sisuksen muuttuvat lämpötilat aiheuttavat sen, että magneettikentän voimakkuus vaihtelee ja magneettisten napojen asemat vaihtuvat.

Asiaa tutkittu Helsingin yliopistossa 

Napaisuuskäännökset on havaittavissa eri ajanjaksona muodostuneista kivimateriaaleista.

Tutkija Toni Veikkolainen Helsingin yliopistosta on tutkinut asiaa ja kerännyt kivinäytteitä, jotka ovat jopa kolme miljardia vuotta vanhoja.

Veikkolaisen tulosten mukaan Maan kaukaisessa menneisyydessä magneettikenttä oli vakaampi. Kun 1,5-3 miljardia vuotta sitten napaisuus kääntyi viiden miljoonan vuoden välein, niin viimeisten 10-20 miljoonan vuoden aikana napaisuus on kääntynyt 200 000 -250 000 vuoden välein.

Satelliittitiedot: Magneettikenttä on heikentynyt

Euroopan avaruusjärjestö ESA:n satelliittitietojen mukaan Maan magneettikenttä on viime aikoina heikentynyt viidellä prosentilla vuosikymmenessä. Tämä on enemmän kuin normaali vaihtelu.

Tutkijat eivät kuitenkaan tiedä varmaksi, onko magneettikenttä pian myllerryksessä.

Tutkijat uskovat, että napaisuuden kääntyessä virranjakeluun ja viestintäyhteyksiin saattaisi tulla ongelmia.

Lue myös:

    Uusimmat