Suomeen palannutta Nuorisosäätiön ex-johtajaa vaaditaan vangittavaksi

Kohuissa ryvettynyt Nuorisosäätiö on haettu konkurssiin 1:33
Katso yllä oleva video: Näin Rikospaikka-ohjelmassa kerrottiin vuonna 2018 Nuorisosäätiön konkurssista.

Keskusrikospoliisi (KRP) kertoo, että Nuorisosäätiö-tutkinnassa kiinni otettua henkilöä vaaditaan vangittavaksi.

Helsingin Sanomat kertoi eilen, että kateissa ollut Nuorisosäätiön entinen hallituksen puheenjohtaja Perttu Nousiainen oli palannut Suomeen iltalennolla, jolta poliisi otti hänet kiinni heti laskeutumisen jälkeen.

KRP:n mukaan tutkinnassa epäiltyjä rikosnimikkeitä ovat muun muassa törkeä velallisen epärehellisyys, luottamusaseman väärinkäyttö, törkeä petos ja törkeä väärennys. Vangitsemisvaatimusta käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa loppuviikon aikana.

KRP:n tutkinnanjohtaja Antti Perälä vahvisti aiemmin päivällä STT:lle, että yksi henkilö on pidätetty, mutta ei esitutkintalakiin vedoten kommentoinut tämän henkilöllisyyttä.

–  Mitä nyt seuraavaksi tapahtuu, niin ensimmäiseksi aloitetaan kuulustelut ja muut vastaavat, Perälä kertoi. 

Myös Helsingin poliisi haluaa kuulustella

Raskaista talousrikoksista syytetty Nousiainen oli ollut kateissa maaliskuusta 2020 lähtien.

Häntä ja Nuorisosäätiön entistä toimitusjohtajaa Aki Haaroa vastaan nostettiin viime viikolla useita talousrikossyytteitä Nuorisosäätiön toimintaan liittyen vuosina 2014–2017.

Heitä syytetään muun muassa törkeästä lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa, törkeästä kavalluksesta ja törkeästä väärennyksestä.

Lisäksi KRP:llä ja Helsingin poliisilla on edelleen esitutkinnassa rikosepäilyjä Nuorisosäätiön toimintaan liittyen.

Helsingin poliisin tutkinnanjohtaja Markku Nisula kertoo, että niistä suurin osa on KRP:llä.

–  Me kuulimme epäillyn jo aikoinaan niihin asioihin, joista nyt on syytteetkin nostettu. Meilläkin on kuitenkin vielä myöhemmin tullut esiin pari asiaa, joista häntä on tarkoitus kuulla, Nisula sanoi.

Suomen suurimpia talousrikostutkintoja

Kokonaisuutena Nuorisosäätiön rahaongelmien ja talousepäselvyyksien tutkinta on Suomen suurimpia talousrikostutkintoja.

Kun tuettua vuokra-asumista nuorille tarjoavalle Nuorisosäätiölle valittiin uusi johto vuonna 2018, oli säätiön kassa tyhjä.

Keskustataustaisen säätiön nykyjohdon mukaan sen entinen johto sai aikaan yli 40 miljoonan tappiot ja lähes tuhosi säätiön.

Haaron ja Nousiaisen on epäilty käyttäneen yleishyödylliseksi tarkoitettua säätiötä lypsylehmänä oman tai lähipiirinsä edun tavoitteluun sen jälkeen, kun säätiö jäi puolueelta tuuliajolle.

Haaro ja Nousiainen ovat aiemmin kiistäneet STT:lle syyllistyneensä rikoksiin Nuorisosäätiön toiminnassa.

Patentti- ja rekisterihallitus totesi jo vuonna 2017, että säätiötä on käytetty oman edun tavoitteluun.

HS löysi Nousiaisen hiihtokeskuksesta

Helsingin Sanomien toimittajat menivät viime viikolla etsimään Nousiaista, 42, saamiensa vihjeiden perusteella sveitsiläisestä Verbierin hiihtokeskuksesta.

Siellä he näkivät Nousiaisen näköisen miehen menevän ravintolaan, jonka omistaa kaksi suomalaismiestä. Miehillä on kytköksiä Nuorisosäätiöön.

Kun toimittajat lähestyivät miestä, tämä yritti aluksi puhua virolaisella aksentilla ja kiisti olevansa Nousiainen.

Mies oli käyttänyt Sveitsissä nimeä Tommy Koski.

Hän suostui lopulta keskustelemaan toimittajien kanssa, mutta pakenikin vessareissun aikana ravintolasta takaoven kautta.

HS sai kuitenkin uudelleen yhteyden mieheen, joka myönsi olevansa Nousiainen.

Lehden mukaan hän päätti lopettaa piileskelemisen tultuaan HS:n löytämäksi.

Lehti on haastatellut hänet ja aikoo julkaista haastattelun lähipäivinä.

Syyttäjä: Kyse miljoonista euroista

Syyttäjälaitos tiedotti Nousiaista ja Haaroa vastaan nostetuista syytteistä viime viikon torstaina.

Käsittely Helsingin käräjäoikeudessa alkaa todennäköisesti aikaisintaan ensi syksynä.

Erikoissyyttäjä Matleena Laakso ei viime viikolla halunnut kommentoida jutun yksityiskohtia.

Hänen mukaansa jutussa puhutaan kuitenkin miljoonien suuruisista summista.

–  Kun haastehakemukset tulevat julkisiksi (käsittelyn alussa), siinä kyllä selviää todistelun yhteydessä, mistä on kyse, hän sanoi.

Nousiaisen ja Haaron lisäksi syytteitä on nostettu useita henkilöitä vastaan liittyen Nuorisosäätiön kanssa toteutettuihin liiketoimiin.

Syyttäjän mukaan kaikki epäillyt ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Kaksi lahjustapausta

Kahdessa tapauksessa Haaroa ja Nousiaista syytetään lahjuksen ottamisesta.

Toinen liittyy rakennusliike Pallas-Rakennus Päijät-Hämeeseen (aiemmin Salpausselän Rakentajat Oy) ja sen entisen johdon toimiin vuosina 2014–2016.

Rakennusliikkeelle vaaditaan yhteisösakkoa törkeästä lahjomisesta elinkeinotoiminnassa.

Samassa kokonaisuudessa nostettiin syytteet myös avunannosta törkeään lahjomiseen elinkeinotoiminnassa, törkeästä kavalluksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta Virossa toiminutta suomalaista liikemiestä vastaan sekä törkeästä rahanpesusta kahta muuta henkilöä vastaan.

Yhtiöstä kavalletuiksi epäiltyihin varoihin liittyen nousi syyte avunannosta törkeään kavallukseen ja törkeään kirjanpitorikokseen Viron kansalaista vastaan.

Toista ihmistä syytetään avunannosta törkeään kavallukseen ja törkeään kirjanpitorikokseen.

Toinen lahjustapaus liittyy LRG Group Oy:hin (aiemmin Rakennusliike Leimarakentajat Oy). Myös sille vaaditaan yhteisösakkoa törkeästä lahjomisesta elinkeinotoiminnassa.

Lisäksi yhtiön edustajaa syytetään törkeästä lahjomisesta elinkeinotoiminnassa ja yhtiön työntekijää avunannosta törkeään lahjomiseen. Kolmatta henkilöä syytetään törkeästä rahanpesusta.

Lue myös:

    Uusimmat