IL: Petteri Orpolle kerättiin rahaa ilman rahankeräyslupaa – "Lupaa ei tarvittu"

Varsinais-Suomen kokoomuspiiri keräsi vuonna 2016 kampanjarahaa Petteri Orpon (kok) tueksi. Orpo pyrki tuolloin kokoomuksen puheenjohtajaksi.

Iltalehti uutisoi, että Varsinais-Suomen kokoomuksella ei ollut kuitenkaan rahankeräyslupaa rahoituksen keräämiseksi Orpon kampanjaan.

Lain mukaan puolueet saavat kerätä rahaa ilman rahankeräyslupaa vain yleisiin vaaleihin. Puheenjohtajakampanja ei ole kuitenkaan yleinen vaali.

Piirin toiminnanjohtaja Juha Rantasaaren mukaan kyseisessä tapauksessa ei kerätty rahaa, vaan rahaa saatiin lahjoituksina. Kampanja tunnettiin nimellä projekti 2016.

– Ne (Projekti 2016:lle kirjatut tulot) koostuvat niistä 45:stä henkilöstä tai tahosta, jotka ovat halunneet tukea tätä projekti 2016:sta ja ne ovat kaikki alle sen ilmoitusvelvollisuusrajan, joka on se 1500 euroa, Rantasaari kommentoi Iltalehdelle.

Rantasaaren mukaan kyseessä ei ollut julkinen rahankeräys eikä se tarvinnut täten rahankeräyslupaa.

Muun muassa Harry Harkimo on kertonut keränneensä rahaa Orpolle. 

Ainoa Iltalehden tiedossa oleva taho kaikista 45:stä Orpolle tukea antaneista on liikemies Mika Wileniuksen yhtiö. Wileniusta epäillään Nuorisosäätiön johtajien lahjomisesta. Wileniuksen on kerrottu kuolleen Dubaissa viime vuonna.

Orpon mukaan hän ei tuntenut Wileniusta.

Katso video: Maistuisiko Petteri Orpolle miljoonavero? Näin kokoomus ja vasemmisto äityivät väittelemään sotemenoista Porin SuomiAreenassa heinäkuussa.

Maistuisiko Petteri Orpolle miljoonavero? Näin kokoomus ja vasemmisto äityivät väittelemään sotemenoista 3:01

Lue myös:

    Uusimmat