Ainakin kuusi kuollut voimakkaassa maanjäristyksessä Kroatiassa – "Ihmiset etsivät rakkaimpiaan"

1:08
Katso videolta, kuinka pahat jäljet maanjäristys on jättänyt ympäri Balkaniaa

Koronapotilaita on siirretty hoitoon toiseen kaupunkiin järistyksen myötä.

Balkanilla Kroatiassa on tapahtunut voimakas maanjäristys, jossa on kuollut ainakin viisi ihmistä.

Voimakkuudeltaan 6,4:n järistyksen keskus sijaitsi maan keskiosassa lähellä Petrinjan kaupunkia. Järistys on tuntunut pääkaupunki Zagrebin lisäksi Serbiassa, Itävallassa ja Sloveniassa. Sloveniassa suljettiin Krskon ydinvoimala varotoimena järistyksen vuoksi.

Tiistai-iltaan mennessä oli vahvistettu, että järistyksessä kuoli nuori tyttö kovia tuhoja kokeneessa Petrinjassa sekä viisi ihmistä läheisessä kylässä. Vahvistamattomien mediatietojen mukaan sairaalaan olisi viety 20 ihmistä.

Uutistoimisto AFP:n mukaan kyseessä on yksi Kroatian voimakkaimmista maanjäristyksistä vuosiin.

– Olemme vetämässä ihmisiä ulos autosta. Emme tiedä, ovatko he loukkaantuneita vai kuolleita, Petrinjan pormestari Darinko Dumbovic kertoi paikalliskanava N1:lle.

Hän kuvasi kaupungin olevan tällä hetkellä "yksi iso raunio".

– Täällä on yleinen paniikki ja ihmiset etsivät rakkaimpiaan. Etsimme ihmisiä ja pelastamme heidän henkiään. Ihmisiä on kuollut ja kateissa... Tämä on katastrofi, hän sanoi paikalliselle radiokanavalle.

Koronapotilaita siirrettiin järistyksen vuoksi

Pelastustyöntekijät ja armeija etsivät parhaillaan ihmisiä raunioista. Lisäksi muun muassa kaupungin sairaalassa olleita koronapotilaita on siirretty toiseen kaupunkiin hoitoon.

Järistys myös katkoi sähköjä Petrinjassa ja Zagrebissa.

Myös Euroopan komissio on luvannut Kroatialle tarvittaessa apua järistyksen uhrien auttamiseen.

Uutista päivitetty kauttaaltaan 29.12.2020 kello 17.20.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja