Kriittinen keskustakenttä ylistää Sipilää

MTV Uutisten piirihallituskyselyssä keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä saa omiltaan ylistävät arviot.

Kaikki kyselyyn vastanneet katsovat hänen onnistuneen tehtävässään hyvin. Vuoden 2012 lopussa tehdystä kyselystä on siis parannettu vielä prosenttiyksikkö.  Lähes jokainen (95 prosenttia) myös hyväksyy sen, että Sipilä lähti yhdessä hallituksen kanssa muokkaamaan sote-mallia.

– Kyllä Sipilän rooli oli siinä hyvinkin ratkaiseva ja hänen hyvällä toiminnallaan ja sovittelevuudellaan on merkitystä. Kyllä kenttä on hänen takanaan, sanoo Veijo Karkkonen Pohjois-Savon piiristä.

– Kun itsekin olen yrittäjä, se tekee Sipilästä minulle läheisen. Muuten voi sanoa vain sen että hän kerta kaikkiaan vain on niin aidon miellyttävä ja rehellinen, että en ihmettele miksi hän saa niin hyvät arviot, toteaa Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan piiristä.

Joka kolmas huolissaan Sipilän terveydestä

Keskustan puheenjohtaja on ollut alle vuoden sisällä kaksi kertaa sairauslomalla keuhkoveritulpan takia. Keskustan kentästä joka kolmas on huolissaan puheenjohtajan terveydentilasta.

– Terveydentila tietenkin huolettaa, mutta toisaalta hänellä on niin vähän muita riskitekijöitä, että en usko etteikö hän kykenisi täysipainoisesti toimimaan, sanoo Anne Niemi.

– Hän on ilmoittanut että terveys on kunnossa ja hän varmaan vaalii terveyttään, siihen luotan lujasti, toteaa Uudenmaan piirin puheenjohtaja Eero Lankia.

Näin kysely tehtiin

MTV Uutiset kysyi keskustan piirihallitusten jäseniltä ajankohtaisia sähköisessä kyselyssä. Kyselyt toteutti Think If Laboratories.

Kyselyyn vastasi 208 eli 59 piirihallitusten jäsenistä. Kysely tehtiin 31.3.-22.4. välisenä aikana. Kyselyyn sai vastata nimettömästi eivätkä kenenkään yksittäiset vastaukset  tulleet MTV Uutisten tietoon. Kyselyyn sai halutessaan jättää yhteystietonsa haastatteluja varten. 

Lue myös:

    Uusimmat