Kremliin kytkeytynyt liikemies haalii maata Suomesta

Keski-Suomessa, Saarijärven Ahvenlammella hierotaan parhaillaan maakauppoja pietarilaisen liikemiehen Denis Fokinin kanssa yli 70 hehtaarin maaomaisuudesta. Liikemies on luvannut alueelle satoja luksusloma-asuntoja.

Sama venäläissijoittaja on jo aiemmin hankkinut omistukseensa laajan maa-alueen Pirkanmaalta, Vammalan Ellivuoresta.

Fokinin käyttämien suomalaisten kiinteistönvälittäjien mukaan liikemies investoisi Saarijärven pikkukaupunkiin sata miljoonaa euroa. Ensin talousvaikeuksissa sinnittelevän Saarijärven pitäisi kuitenkin myydä maaomaisuuttaan.

Kuka Denis Fokin on? Hän kieltäytyi edustajiensa välityksellä MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman haastattelusta.

Neuvonantaja Leonid Reiman ja presidenttiDmitriMedvedev

45 minuuttia selvitti useista eri lähteistä suursijoittajan taustoja.

Selvityksen mukaan Suomeen sijoittavalla Fokinilla on yritysjärjestelyjen kautta yhteys Venäjän politiikan korkeimmalle huipulle. Fokin kytkeytyy mutkikkaan kuvion kautta Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin neuvonantajaan, Leonid Reimaniin.

Fokinin ja hänen kumppaneidensa rakentama kuvio paljastaa myös yleisperiaatteen, jolla venäläinen raha kaikkialla maailmassa levittäytyy investointeina Venäjän rajojen ulkopuolelle.

Yhteys Kremliin Luxemburgin ja Bermudan kautta

Sijoittaja Fokinilla on kiinteistökehitykseen liittyviä liiketoimia Suomen lisäksi muun muassa Sri Lankassa, Montenegrossa, Espanjassa ja Bulgariassa. Eri valtioissa Fokin toimii yleensä palkkaamiensa paikallisten edustajien välityksellä. Myös Fokinia itseään voidaan toisaalta pitää harmaana eminenssinä, joka pyrkii toimimaan huomaamattomasti omien toimeksiantajiensa eduksi.

Fokin on osa mutkikasta yritysverkostoa. Hän on Suomessa maakauppoja tekevän Silta Solutions -osakeyhtiön omistaja ja hallituksen puheenjohtaja.

Silta Solutionsin emoyhteisö on Luxemburgiin rekisteröity telealan sijoitusyhtiö Complus Holding SA.

Complus Holdingin taas omistaa Bermudalle rekisteröity IPOC-rahasto.

IPOC-rahastoa on epäilty rahanpesusta eri puolilla maailmaa. Tuomioita ei ole langetettu.

Zürichin kansainvälisen kauppakamarin välimiesoikeuden toissavuotisen päätöksen mukaan IPOC-rahaston omistaja on Leonid Reiman, nykyinen Venäjän presidentin neuvonantaja.

Reiman on itse kiistänyt yhteytensä IPOC-rahastoon. Tällainen yhteyden kiistäminen tosin on vastaavissa tapauksissa venäläispoliitikoille tavanomaista käyttäytymistä.

Miljardööri Reimanin nimi on kansainvälisessä mediassa jo kauan yhdistetty erilaisiin rahanpesuepäilyihin. Esimerkiksi vuosi sitten amerikkalaislehti Wall Street Journal kirjoitti Brittiläisten Neitsytsaarten poliisin tutkivan, onko IPOC vain kulissi Reimanin ja muutamien muiden liikemiesten rahanpesulle.

Viime kevääseen asti Leonid Reiman oli Venäjän viestintä- ja informaatioteknologiaministeri. Sitä ennen hän istui hallituksessa vuosikausia. Suhde pääministeri Vladimir Putiniin on läheinen. Miehet ovat ystäviä ja pitkäaikaisia liittolaisia jo Pietarin ajoilta.

Telealan vaikuttaja Fokin

Saarijärvellä kauppoja tavoittelevan Denis Fokinin taustalla on siis valtava määrä rahaa ja Venäjän valtion henkistä tukea.

Liikemies Fokinin oma tausta on telealalla. Hänen nimensä alkoi esiintyä julkisissa venäläisissä lähteissä 2000-luvun alkupuolella telealaan liittyvässä liiketoiminnassa. Vuonna 2003 Fokin nimitettiin keskeisten venäläisten teleyritysten ja niitä tukevien rahalaitosten toimintaa koordinoivan GROS-ryhmän eli niin sanotun Viestioperaattoriryhmän pääjohtajaksi.

Tässä lähinnä muodolliseksi luonnehdittavassa virassa Fokin toimi vain puolentoista vuoden ajan. GROS lakkautettiin vuoden 2004 syksyllä. Osa ryhmään liittyvistä omistajuuksista siirrettiin Bermudalle rekisteröidyn IPOC-rahaston hallintaan.

Lyhyen pääjohtajuuden päätyttyä Fokin säilytti tiiviit yhteydet telealan vaikutusvaltaisiin toimijoihin Venäjällä. Fokin ryhtyi välittämään heille kiinteistöjä muun muassa Pietarista ja Moskovasta.

Nykyisin Fokin työskentelee muiden liiketoimiensa ohella muun muassa moskovalaisessa kiinteistönvälitystoimistossa. Toimisto kertoo toteuttavansa vuosittain tuhansia asuntoihin ja maa-alueisiin liittyviä toimeksiantoja.

Fokin itse keskittyy vain kalleimpien kaupunkikiinteistöjen ja erittäin arvokkaiden huviloiden myyntiin. Toimisto välittää myös Suomessa sijaitsevia asuntoja Venäjän kansalaisille.

Suomeen Denis Fokin on juuri perustanut Hotelli Lempilampi -osakeyhtiön. Yhtiön toimialaksi kerrotaan muun muassa hotelli-, majoitus- ja matkailutoiminta sekä kansainvälinen turismi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat