Kreikkalaiselle rannalle ajautui pikkulapsen ruumis – tytön epäillään kuolleen viime kuussa uponneella siirtolaislaivalla

Lesboksen saaren rantaan Kreikassa ajautui sunnuntaina pikkulapsen ruumis, kertoi Kreikan rannikkovartiosto.

Saaren asukkaiden Vateran rannikolta löytämä ruumis lienee tyttö, joka katosi siirtolaislaivan upottua Lesboksen itäpuolella viime kuussa.

Sunnuntaina toiselta rannalta Lesbokselta löytyi myös naisen ruumis. Kummatkin ruumiit olivat olleet vedessä pitkään.

Torstaina yhteensä kolme ihmistä, heidän joukossaan kaksi lasta, kuoli kun siirtolaisalus upposi lähellä Samoksen saarta.

Yli 200 Eurooppaan pyrkinyttä ihmistä on jo tänä vuonna hukkunut Välimereen, kertoo YK:n siirtolaisjärjestö.

Lue myös:

    Uusimmat